13.6.2019 10:49 Tänä vuonna 100 vuotta täyttävä Helsingin kaupungin liikuntapalvelu nimesi juhlavuoden kunniaksi sata legendaarista henkilöä, jotka ovat jättäneet suuren jäljen helsinkiläiseen urheiluun ja liikuntaan.
Pentti Salmi luotsasi Helsingin Kisa-Toverit Euroopassa kahdeksan parhaan joukkoon kaudella 1963-64.
Helsingin kaupunki on vuodesta 1964 palkinnut Vuoden helsinkiläisurheilijan. Palkinnon saajat nimettiin automaattisesti sadan legendan joukkoon. Lopuissa valinnoissa apua kysyttiin yleisökyselyllä, jota urheilun ja liikunnan asiantuntijoista koostuva raati käytti apunaan valinnoissa.
Listalle valittiin urheilijoiden lisäksi myös liikuntavaikuttajia ja henkilöitä, jotka ovat jättäneet jälkensä helsinkiläiseen liikunta- tai urheiluhistoriaan.
Legendaarisia koripallohahmoja sadan joukkoon mahtui kahdeksan: Lea Hakala, Kari Liimo, Hanno, Möttölä, Helge Nygren, Anssi Rauramo, Juhani Salmenkylä, Pentti Salmi ja Niilo Tammisalo.
Lea Hakala pelasi uransa aikana 251 naisten maaottelua ja voitti 16 Suomen mestaruutta – molemmat lukemat ovat Suomen koripalloennätyksiä.
Kari Liimo oli ensimmäinen suomalainen NBA-varaus, kun Los Angeles Lakers varasi hänet vuonna 1969. Valmentajana Liimo oli voittamassa kuutta Suomen mestaruutta.
Hanno Möttölä oli ensimmäinen suomalainen NBA-pelaaja, kun hän pelasi kaksi kautta Atlanta Hawksin riveissä. Möttölä teki mittavan uran eurooppalaisessa huippukoripallossa ja valittiin kahdeksan kertaa Vuoden koripalloilijaksi. Nykyisin Möttölä valmentaa suomalaislupauksia HBA:ssa.
Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.Kiitos kotikaupungilleni kunniasta tulla valituksi sadan legendan joukkoon. Hienon päivän kruunasi vielä kuva kahden todellisen koripallolegendan Lea Hakalan ja Anssi Rauramon kanssa. #Helsinkipäivä pic.twitter.com/dZCSawvm5t
— Hanno Möttölä (@HannoMottola) June 13, 2019
Anssi Rauramo teki upean uran pelaajana edustaen Suomea vuoden 1977 EM-kisoissa. Korisliigassa 10620 pistettä ja neljä Suomen mestaruutta. Peliuran jälkeen Rauramo toimi kansanedustajana sekä Helsingin liikuntajohtajana.
Pentti Salmi johdatti päävalmentajana Helsingin Kisa-Toverit Eurooppa Cupin puolivälieriin kaudella 1963-64. Urheilutoimittajana työskennellyt Salmi pelasi urallaan itsekin pääsarjassa ja toimi kansainvälisenä erotuomarina. Koripalloliiton tilastovastaavana edelleen toimiva Salmi toimitti mm. koripallon vuosikirjaa 40 vuoden ajan.
Juhani Salmenkylä voitti pelaajaa seitsemän Suomen mestaruutta. Peliuran jälkeen Salmenkivi toimi Koripalloliiton puheenjohtajana vuodet 1969-72 sekä useissa luottamustehtävissä. Toimi tuomarina Tokion olympiakisoissa. Koripalloliiton kunniajäsen.
Helge Nygrén pelasi 1940-luvulla HKT:n edustusjoukkueessa. Lisäksi Nygrén toimi koripallomaajoukkueen johtajana EM-kisoissa 1951 ja 1957 sekä toimi Koripalloliiton varapuheenjohtajana 70-luvulla. Nygrén toimi päätoimisena urheilukirjailijana.
Niilo Tammisalo voitti urheilijana Suomen mestaruuksia niin jalkapallossa, jääkiekossa kuin jääpallossakin. Koripalloliitossa Tammisalo toimi ensimmäisenä puheenjohtajana vuodet 1939-43. Tammisalo on valittu Koripalloliiton kunniapuheenjohtajaksi.
Suomen miesten universiadimaajoukkue aloittaa tänään keskiviikkona valmistautumisensa Saksan Rein-Ruhrin alueella heinäkuun jälkipuoliskolla pelattaviin kesäuniversiadeihin. Päävalmentaja Anton Mirolybov luonnehtii tämän kesän universiadiryhmää nykyaikaista tempokoripalloa pelaavaksi sisukkaaksi joukoksi, joka hakee paikkaa kahdeksan joukosta.
Susijengin kumppani Hartwall Sport tuo kauppoihin koripallon EM-kisojen kunniaksi rajatun erän uutta urheilujuomaa. Hartwall Sport Persikka Limited Edition -juomalla halutaan tukea yhä useamman mahdollisuutta harrastaa, sillä jokaisesta myydystä pullosta lahjoitetaan 5 senttiä vähävaraisten perheiden lasten harrastustoimintaan.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien Pohjoismaiden mestaruuskisat pelataan Kisakallion Susi Training Centerissä 1.-6.7.2025. Otteluita voi saapua katsomaan paikan päälle ja ne ovat myös katsottavissa KorisTV:ltä.
Koripallokausi 2025-26 käynnistyy virallisesti 1.7.2025 ja samalla on käynnistynyt uuden kauden lisenssien myynti. Myös edustusoikeuksien siirtojen palvelu on jälleen avattu. Lisenssikauppa, rinnakkaisedustusoikeuden ostopalvelu sekä edustusoikeuden siirron palvelu ovat tarjolla sekä suomeksi että englanniksi.
Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.
Euroopan ammattilaiskentillä päättyneellä kaudella debytoinut Susijengin ison pään luottomies ja Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 203 cm ja 25 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Italian pääsarjaa (Serie A) pelaavan Pallacanestro Varesen kanssa.
Viime vuosina Saksan maajoukkueen peräsimessä historiaa tehnyt Gordon Herbert, 66, jatkaa menestysputkeaan. Herbertin valmentama Bayern München huipensi kautensa mestaruuteen päihittämällä torstai-iltana Saksan Bundesliigan viidennessä finaaliottelussa Ulmin 81–77 (48–41). Joukkueen apuvalmentajana toimi Gordon Herbertin poika Daniel Herbert.
Vimpelin Vedon yhteisö menetti reilu viikko sitten liikuntahallin tulipalossa peli- ja harjoituspaikan sekä harjoitusvälineet aina palloja myöten. Seura kerää nyt lahjoituksia tukirahastoon. Tavoite on hankkia uusia peli- ja harjoitusvälineitä ja palauttaa harjoittelu- ja peliolosuhteet mahdollisimman nopeasti.
Alexander Madsen edusti viime kaudella katalonialaisseura Lleidaa, joka lähti ACB-liigaan sarjanousijana. Joukkue onnistui uusimaan paikkansa sarjassa, mutta Madsenin kauteen mahtui omat haasteensa.
Susijengin takamies Edon Maxhunilla oli tapahtumarikas kausi. Hän aloitti kauden Ranskassa, käväisi Italiassa ja päätti sen Turkissa.