31.5.2017 Huippukoripallovalmentajatutkintoa suorittamaan valitut 18 valmentajaa aloittivat vuoden mittaisen koulutuksensa Kisakalliossa.
Huippukoripallovalmentajatutkintoon valitut valmentajat aloittivat opintonsa Kisakalliossa. Kuva: Antti Koskelainen
Ensimmäisen jakson päätavoite oli perehtyä tarkemmin koulutuksen sisältöön ja verkostoitua muiden kurssilaisten kanssa.
Viikonlopun aikana valmentajat suorittivat kuntotestit ja pohtivat vastuukouluttaja Jyri Lohikosken johdolla lahjakkuuden merkitystä koripallossa. Tarkemmin perehdyttiin myös koripallon lajianalyysiin ja moderniin koripallon fyysiseen harjoitteluun.
- Yhdellä sanalla kuvattuna ensimmäinen jakso oli huikea. On hienoa opiskella tuollaisessa ryhmässä, missä kaikki suhtautuvat intohimoisesti valmennukseen ja lajiin. Todella inspiroiva ympäristö opiskeluun, Pinja Laitinen kehuu.
Tampereen Pyrinnön B-tyttöjä valmentava Laitinen tekee päätyökseen henkilökohtaista valmennusta liikunnan parissa ja kokee vahvuuksikseen myös koripallon parissa juuri fysiikkavalmennuksen sekä henkisen valmennuksen. HKVT-kurssilta hän hakeekin lisää osaamista lajivalmennukseen ja taktiseen puoleen.
- Verkostoituminen on ollut myös iso odotus ja sitä varmasti tuossa saakin. Paljon on uutta tulossa ja mielenkiintoisia asioita, Laitinen odottaa.
Keskustelut ja ajatusten vaihtaminen muiden valmentajien kanssa ovat iso osa huippukoripallovalmentajatutkintoa. Korihaiden korisliigajoukkuetta luotsaava Jarno Nikula kehuu Laitisen tavoin ensimmäisen jakson tuoneen runsaasti uusia ajatuksia valmentamiseen.
- Jakson lopussa keskusteltiinkin jo paljon ja monesta asiasta olen kollegoiden kanssa samaa mieltä. Kaikki ovat tosissaan opettelemassa uusia juttuja ja vahvistamassa omaa valmentamisen näkökulmaa, Nikula kertoo.
- Odotan vuodelta erityisesti sitä, että saan uusia ideoita ja opin uutta. Erityisesti minua kiinnostavat fysiikkavalmennus sekä se, että pääsee kiinni tämän hetken valmennustrendeihin. On myös tärkeää, että saa apua jokapäiväiseen tekemiseen – jo ihan tietotekniikan hyödyntämisestä lähtien.
HKVT vaatii valmentajilta paljon ja jo ensimmäinen jakso oli työntäyteinen. Vaatimustaso kurssilla on kova, mutta Nikula jakaa kehuja kouluttajille.
- Kurssin vetäjistä näki, että he ovat täysillä mukana. On hienoa nähdä, miten tärkeä juttu tämä on myös heille, Nikula painottaa.
Huippukoripallovalmentajatutkinto on ylin Suomen Koripalloliiton järjestämä valmentajakoulutus (taso III) ja se oikeuttaa A-valmentajaluokitukseen, joka antaa kelpoisuuden toimia nuorten maajoukkuevalmentajana sekä valmentaa kaikilla sarjatasoilla kansallisessa koripallossa.
Vuoden kestävä koulutus sisältää seitsemän lähijaksoa, jotka järjestetään muun muassa nuorten PM-kisojen (27.-30.6., Lohja / Kisakallio), Baltic Sea Basketball Cupin (2.-5.1.2018, Tallinna) sekä miesten EM-kilpailujen yhteydessä (1.-3.9., Helsinki).
Kansallisia mestaruuksia, mitalisijoja ja kärkipaikkoja, kansainvälisten liigojen lopputurnauksia, maajoukkueiden päävalmentajapestejä – suomalaiset ammattivalmentajat ovat olleet kovaa valuuttaa Euroopan sarjoissa 2020-luvulla. Lassi Tuovi (Strasbourg), Tuomas Iisalo (Bonn) ja Anton Mirolybov (Gmunden) näkevät menestyksen taustalla ison tukun taustatekijöitä.
Suomen lupaavimmat vuonna 1998 ja sen jälkeen syntyneet nuoret koripalloilijat kerääntyivät alkuviikolla Vierumäelle kauden toiselle All Star –leirille, joilla kartoitetaan paitsi kykyjä nuorten maajoukkuetoimintaan myös totutetaan pelaajia maajoukkueiden yhteiseen pelitapaan sekä maajoukkuetason harjoitteluun. All Star -päävalmentajat Harri Jokela (tytöt) ja Ville Tuominen (pojat) olivat leirin päätyttyä tyytyväisiä näkemäänsä.
Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueet toimivat nuorten maajoukkuevalmennuksessa niin sanottuina sisääntulomaajoukkueina, joiden tarkoitus on antaa pelaajille valmiuksia osallistua tulevina vuosina täysipainoiseen harjoitteluun maajoukkueurheilijana.
Suomen Urheilumuseosäätiö julkaisi 10.11.2003 Mikko Simonin kirjoittaman koripallokirjan "Enemmän kuin peli - menestystä elämässä ja koripallossa". Koris.net tarjoaa lukijoille ennakko-otoksia kirjasta. Neljäntenä ja viimeisenä ote, jonka aiheena Indianapoliksessa pelatut MM-kisat 2002, joissa Henrik Dettmannin valmentama Saksa saavutti MM-pronssia.
Suomen Urheilumuseosäätiö julkaisee 10.11.2003 Mikko Simonin kirjoittaman koripallokirjan "Enemmän kuin peli - menestystä elämässä ja koripallossa". Koris.net tarjoaa lukijoille ennakko-otoksia kirjasta. Kolmantena ote, jonka aiheena Timo Makkonen – Michael Jordanin bisneskumppani.
Suomen Urheilumuseosäätiö julkaisee 10.11.2003 Mikko Simonin kirjoittaman koripallokirjan "Enemmän kuin peli - menestystä elämässä ja koripallossa". Koris.net tarjoaa lukijoille ennakko-otoksia kirjasta. Toisena ote, jonka aiheena Hanno Möttölä – Käpylän kundi.
Nuorisovalmennusseminaari on osa Koripalloliiton tarjoamaa vuosittain järjestettävää valmentajakoulutusta. Seminaarin aiheet käsittelevät pääosin lapsi- ja nuorisourheiluvaiheen koripallovalmennusta. Ilmoittautuminen on avoinna 8.1. asti.
Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Helsingissä yhteistyössä seuran kanssa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.
Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Lahdessa yhteistyössä seuran kanssa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.
Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.
Lotta-Maj Lahtisen oli määrä tehdä debyyttinsä ammattilaiskentillä jo viime kaudella, mutta paha loukkaantuminen juuri kauden alkua siirsi suunnitelmia vuodella. Täksi kaudeksi Lahtinen palasi tositoimiin täydessä kunnossa ja teki sopimuksen espanjalaisen EuroCup-joukkue AE Sedis Basquetin kanssa.
Tammikuun Nuorisovalmennusseminaarin esiintyjäkattaus on täydentynyt, kun Jari Nykänen liittyy mukaan joukkoon. Näin ollen seminaarin esiintyjät on yhtä vaille kaikki vahvistuneet.
Lasten ja nuorten koripallovalmennukseen keskittyvän juniorivalmennusverkoston kuudes toimintavuosi alkaa tammikuussa 2024. Haku verkostovalmentajaksi on käynnistynyt.
Tammikuun Nuorisovalmennusseminaarin ensimmäiset esiintyjät aiheineen ovat nyt selvillä, kun Ilkka Palviainen, Niko Nyholm ja Jani Heino ovat vahvistaneet esiintymisensä. Lisäksi viime kesänä neljänneksi EM-kisoissa sijoittuneen WU16-maajoukkueen valmennusryhmä esiintyy seminaarissa kokonaisuudessaan.
Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 12. – 13.1.2024. Esiintyjät aiheineen julkaistaan marraskuun aikana. Ilmoittautuminen seminaariin on avattu.
Tampereen Pyrinnön kasvatti, nykyään Sienan yliopistossa Yhdysvaltojen NCAA:ta pelaava Teresa Seppälä, 21, oli voittamassa kesällä historiallisen pronssimitalin naisten universiadeista. Nyt Yhdysvalloista Suomeen EM-karsintaikkunaan matkustanut Seppälä kärkkyy ensimmäistä otteluaan naisten maajoukkueessa.
Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Kaarinassa yhteistyössä seuran kanssa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.
Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Nokialla yhteistyössä seuran kanssa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.
EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.