Pähkinänkuoressa: EM-karsinnat 2020–21

22.2.2021 11:43 Uusi kilpailujärjestelmä, pandemia, kuplajärjestelyt ja miehistönvaihdokset – vuosien 2020–21 EM-karsinnat olivat Susijengille vaiherikas ja haastava kokonaisuus, joka jännittävien kaarteiden jälkeen päättyi onnellisesti viidenteen perättäiseen EM-kisapaikkaan kolmella voitolla kuudesta ottelusta.

Tehtävä suoritettu: Susijengi pelaa vuoden 2022 EM-kisoissa. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Lähtökohdat karsintoihin

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA uudisti kilpailukalenteriaan radikaalisti vuonna 2017. Perinteisesti joka toinen vuosi pelattavat EM-kisat harvennettiin pelattavaksi joka neljäs vuosi ja samalla viisitoistavuotinen jatkumo kesään sijoittuneista arvokisakarsinnoista hylättiin ja niin EM- kuin MM-karsinnatkin sijoitettiin seurajoukkuekauden aikana pelattaviin ”ikkunoihin”.

Susijengi sai kokemusta karsintaikkunoista jo marraskuun 2017 ja helmikuun 2019 välisenä aikana MM-karsinnoissa, jotka päättyivät viiden minuutin päähän paikasta Kiinan kesän 2019 MM-kisoihin. Ikkunoiden siirtäminen seurajoukkuekauden ajalle oli päätös, jonka oli tarkoitus lisätä maajoukkueiden ympärivuotista näkyvyyttä kotimaissaan läpi seurajoukkuekauden, mutta jo MM-karsintojen aikana otsikoihin kohosi NBA- ja NCAA-pelaajien poissaolon lisäksi FIBA:n ja Euroliigan välinen kiista Euroliigaa pelaavien maajoukkuepelaajien poissaolosta karsintaikkunoissa. Kiistaan ei löytynyt ratkaisua vuosien 2020–21 EM-karsintojen alkuun mennessä.

Lisähaastetta EM-karsintoihin toi se, että syksyn 2021 EM-kisojen neljä kisaisäntää – Italia, Georgia, Tshekki ja Saksa – sijoitettiin EM-karsintalohkoihin sillä lopputulemalla, että kolmessa EM-karsintalohkossa oli jaossa kaksi EM-kisapaikkaa ja viidessä lohkossa kolme. Susijengi arvottiin samaan lohkoon kisaisäntä Georgian, hallitsevan MM- ja EM-hopeamitalisti Serbian sekä EM-esikarsintojen voittajan kanssa.

Lohkon neljänneksi joukkueeksi oli pitkään tarjolla tuttu MM-karsinta- ja EM-kisavastustaja Islanti, mutta Sveitsi nousi kotikentällään Fribourgissa NBA-jätillään Clint Capelalla vahvistettuna 18 pisteen takaa EM-karsintoihin. Näin lohkon asetelma oli selvä: kisaisäntä Georgialle oli luvassa kiintiöpaikka, kun taas Serbia, Susijengi ja Sveitsi saisivat mitellä kahdesta EM-kisapaikasta.

1. ikkuna: helmikuu 2020

Serbia lähetti viestin karsintavastustajilleen jo hyvissä ajoin ennen pelien alkua nimeämällä Slovenian EM-kultaan johdattaneen Igor Kokoskovin päävalmentajakseen ja ilmoittamalla, että Virtus Bolognaa FIBA:n Mestareiden liigassa edustava pelinrakentajalegenda Milos Teodosic vauhdittaisi joukkueensa EM-karsintoihin.

Susijengin osalta valmistautuminen EM-karsintoihin sujui MM-karsinnoista tuttuun malliin: valmistautumisajat olivat lyhyet, mutta pelaajarunko tuttu ja tiivis. NBA:ssa pelaava Lauri Markkanen, NCAA:n nuoret miehet ja Euroliigan Bayern Münchenia edustava Petteri Koponen olisivat helmikuun 2020 EM-karsintaikkunasta sivussa, mutta pitkäaikainen arvokisarunko Tuukka Kotista Shawn Huffin kautta Sasu Saliniin ja 2017–19 MM-karsinnoissa esille kohonneet nuoremmat pelaajat Topias Palmista Alexander Madseniin saivat kutsun karsintaikkunaan.

Sveitsi osoitti vaarallisuutensa jo karsinta-avauksessa pakottamalla Georgian jatkoajalle vieraskentällä Tbilisissä ennen taipumistaan. Susijengi sai puolestaan Espoo Metro Areenalla tuekseen täyden kotihallin, mutta tuskaili hyökkäyksensä kanssa koko illan, kun Serbian pallonpaine hidasti Jamar Wilsonin pelinrakennusta ja piti Sasu Salinin lähes täysin ilman heittoja. Serbia kuittasi kolmannen neljänneksen lopun 7-22 ja karkasi 58-80-avausvoittoon.

Susijengi matkusti Espoosta Sveitsin kotikentälle Fribourgiin, jonka ohuessa ilmanalassa vain Matti Nuutisen alun onnistumiset ja Sasu Salinin vapaaheitot pitivät avauspuoliskolla joukkueen pelissä mukana. Takeltelevan alun jälkeen Susijengi lukitsi puolustuksensa Alexander Madsenin korinaluspresenssin johdolla ja kaivautui Edon Maxhunin rohkean pelinrakentelun, Salinin kaukoheittovireen ja Ilari Seppälän viime hetken onnistumisten myötä 18 pisteen takaa-ajoasemasta 64-69-vierasvoittoon.

Samana päivänä Belgradissa jumalat osoittivat haavoittuvaisuutensa, kun Serbia kaatui kisaisäntä Georgiaa vastaan.

2. ikkuna: marraskuu 2020

Helmikuun 2020 EM-karsintaikkunasta ei ehtinyt kulua neljääkään viikkoa, kun koronaviruspandemia keskeytti 2019–20-seurajoukkuekauden lähes maailmanlaajuisesti. FIBA reagoi tapahtuneeseen siirtämällä syksyn 2021 EM-kisat vuodella eteenpäin ja kun seurajoukkuekaudet touko-kesäkuulla käynnistyivät jälleen, pelattiin sarjat loppuun ”koronakuplissa”.

Suomi oli läpi vuoden maailman kärkimaita pandemiantorjunnassa ja niinpä Susijengi kuittasi alleen täyden harjoittelukesän, joka päättyi kahteen nuorella miehistöllä haettuun voittoon Jukka Toijalan valmentamasta Virosta.

Myös marraskuun 2020 EM-karsintaikkunan lähestyessä aiheita positiivisuuteen riitti. Hyvän pandemiatilanteen vuoksi Espoo Metro Areenalle odotettiin puolta kapasiteetillista katsojia, Bayern Münchenin kanssa sopimuksen purusta neuvotteleva Petteri Koponen oli liittymässä Susijengin vahvuuteen – ilmaisipa halukkuutensa maajoukkuepeleihin myös Chicago Bullsin Lauri Markkanen.

Nopeasti huonontunut koronatilanne hautasi kuitenkin haaveet yleisön paluusta maajoukkuekatsomoihin, NBA ilmoitti uuden kauden alkamisesta pikaisella aikataululla torpaten Markkasen mietinnät Susijengissä pelaamisesta ja juuri ennen marraskuun EM-karsintaikkunaa altistui Petteri Koponen koronavirukselle, mikä tarkoitti ”kenraalin” jäämistä sivuun karsintaotteluista. Kun vielä Sveitsi päihitti marraskuun kupla-avauksessa Dusan Mladjanin viime sekunnin heitolla Serbian, oli lohkon tilanne yhtäkkiä täysin auki.

Susijengin ja Georgian välinen ottelu aaltoili puolelta toiselle, mutta peli kääntyi lopussa Georgialle, jonka 216-senttinen jätti Giorgi Shermadini aiheutti viime minuuteilla virhetilien täyttymisen Alexander Madsenille, Matti Nuutiselle ja Daniel Dolencille. Pienempi Susijengi ei enää pysynyt ison Georgian kyydissä ja Georgia nappasi tuoksinasta 85-91-voiton.

Sveitsi kummitteli Georgian kannoilla Espoon karsintakuplan toisena päivänä kalkkiviivoille asti ennen antautumistaan, jonka jälkeen Susijengi sai vastaansa Sveitsi-tappion sisuunnuttaman Serbian. Serbia iski sutten silmille häkälöylyt heti ottelun alussa pallonpaineella ja levypallopelaamisellaan, ja vaikka Susijengi nousi Salinin, Wilsonin, Maxhunin ja Yhdysvalloista palanneen Elias Valtosen onnistumisella vielä kolmen heiton päähän, merkittiin loppulukemat Serbian hyväksi.

Niinpä ratkaisevaan helmikuun 2021 EM-karsintaikkunaan lähdettäessä Georgia johti lohkoa tappioitta, Serbialla oli kasassa kaksi voittoa ja Susijengillä ja Sveitsillä kummallakin yksi.

3. ikkuna: helmikuu 2021

Ratkaisevien karsintapelien lähestyessä Susijengi ampui kovilla: päävalmentaja Henrik Dettmann nimesi karsintamiehistöönsä Murphyn veljekset Erikin ja Alexin, vastikään Italian liigaan palanneen Petteri Koposen sekä Yhdysvaltojen NCAA-liigassa pelaavan Mikael Jantusen – mitään ei saisi jättää sattuman varaan.

Samaan aikaan Serbia ilmoitti tuovansa ratkaiseviin peleihin kentille sentterijättinsä Miroslav Raduljican. Sveitsi puolestaan sai jobinpostia, kun korona-altistunut Patrick Baldassare joutui jäämään Georgian Tbilisin kuplasta sivuun.

Susijengin ratkaisevaan otteluun Sveitsiä vastaan oli ladattu suuret odotukset, eikä jengi pettänyt, vaan pysyi 36 minuuttia tukevasti kuskin paikalla ja johti tasapainoisella joukkuepelillä parhaimmillaan Sveitsiä 27 pisteellä. Vielä lopussa Sveitsi sai paikkapuolustuksella, hyökkäyslevypalloilla ja kolmosilla Susijengin itseluottamusta horjutettua, mutta Petteri Koponen naulasi viimeisellä minuutilla seitsemän vapaaheittoa ja Susijengi kuittasi ykkösvastustajastaan 92-84-voiton.

Samana iltana tbilisiläisessä hotellissa oli ilo ylimmillään: Serbian murskavoitto Georgiasta hautasi Sveitsin EM-kisahaaveet ja siivitti Susijengin viidensiin perättäisiin EM-kisoihin.

Kisapaikan varmistuttua jäljellä oli enää karsinnat päättävä ottelu Georgiaa vastaan ja vuorossa oli jälleen tasapainoinen koko joukkueen show: hurmoksellinen ensimmäinen puoliaika ja rutiinilla ja tahdolla pelattu päätösneljännes takasivat Susijengille kahdeksan pisteen voiton ja mikä ilahduttavinta, kokemattomampi susiosasto – Edon Maxhuni, Elias Valtonen, Daniel Dolenc, Henri Kantonen – enemmän kuin täytti paikkansa kentällä.

EM-karsintalohko E:stä kisoihin etenivät siis isäntä-Georgian lisäksi Serbia ja Susijengi.

Miten tästä eteenpäin?

Seuraavat EM-kisat pelataan syyskuussa 2022 neljässä lohkossa, joista kussakin pelaa kuusi joukkuetta edellisten kisojen tavoin. Kisojen alkulohkot pelataan Tbilisissä (Georgia), Kölnissä (Saksa), Milanossa (Italia) ja Prahassa (Tshekki) ja loppupelit Berliinissä (Saksa).

Jo hyvissä ajoin ennen syyskuun 2022 EM-kisoja käynnistyvät karsinnat pääsystä vuoden 2023 MM-kisoihin Indonesiaan, Japaniin ja Filippiineille. Euroopan MM-karsintojen ensimmäiset ottelut pelataan marraskuussa 2021, helmi-maaliskuussa 2022 ja kesäkuussa 2022 neljän joukkueen lohkoissa, joista kolme parasta etenee MM-jatkokarsintoihin.

Voimassa olevalla aikataululla ensimmäinen MM-jatkokarsintaikkuna pelataan juuri ennen seuraavia EM-kisoja elokuussa 2022, ja MM-jatkokarsinnat huipentuvat marraskuussa 2022 ja helmikuussa 2023. Vuoden 2023 MM-kisat pelataan kyseisen vuoden elo- ja syyskuussa.

Susijengin osalta lisämielenkiintoa kalenteriin tuovat tämän vuoden elokuussa Kiinassa pelattavat universiadit. Edellisissä universiadeissa Suomi voitti kahdeksasta pelaamastaan ottelusta kuusi taipuen ainoastaan kultamitalisti Yhdysvalloille ja hopeamitalisti Ukrainalle.

Suomella on lähitulevaisuudessa edessään myös historiallinen rajapyykki, sillä sunnuntain Georgia-ottelu oli miesten maajoukkueen kautta aikain 997. maaottelu.

 
2.3.2024 10:19 Susijengi

Susijengi säilytti 20. sijan FIBA:n maailmanrankingissa

Helmikuun EM-karsintaikkunassa yhden voiton ja yhden tappion kerännyt Susijengi on säilyttänyt viime syyskuussa saavuttamansa ennätyssijan FIBA:n miesten maailmanrankingissa. Susijengi jatkaa maailmanrankingin 20. sijalla Euroopan 13. korkeimmalle rankattuna miesten maajoukkueena.

27.2.2024 11:07 Susijengi

Toijala komensi Viron historialliseen voittoon

Viidettä vuottaan Viron miesten maajoukkuetta komentava Jukka Toijala luotsasi joukkueensa kenties sen koripallohistorian makeimpaan voittoon, kun Viro peittosi maanantai-illan EM-karsintaottelussa Tallinnassa Liettuan. Voitto oli Viron koripallon historian ensimmäinen voitto Liettuasta miesten maajoukkuetasolla.

26.2.2024 21:27 Susijengi

Susijengi löysi taisteluilmeensä, nousi 17 pisteen takaa avausvoittoon EM-karsinnoissa

EM-karsintansa kotivoitolla Georgiasta avannut Tanska saapui maanantaina Espoo Metro Areenalle täynnä tulta ja tappuraa, upotti avauspuoliskolla liki kaiken mahdollisen ja karkasi 17 pisteen vierasjohtoon. Susijengi palasi kuitenkin pitkän tauon jälkeen perusasioihin ja säntäsi kollektiivisella esityksellä 5339-päisen kotikatsomon riemuksi 89–85 (42–58) -voittoon.

26.2.2024 11:38 Susijengi

Alexander Madsen: ”Me pelataan parhaimmillamme, kun ollaan ärsyttäviä”

Alexander Madsen, 29, on hyvässä paikassa koripalloilijana. Susijengin ison pään kouvolalaislähtöinen luottomies on saanut räjähtävän startin alkuvuoteen 2024 Espanjan liigassa CB Andorran paidassa. Samaan aikaan Susijengissä Madsenin rooli on vanha tuttu ja hän uskoo, että paras tulos tulee, kun pidetään kiinni perusasioista.

25.2.2024 20:54 Susijengi

Susijengi ja Tanska nimesivät tusinansa maanantain otteluun

Susijengi ja Tanska ovat nimenneet pelaajansa maanantai-illan EM-karsintaotteluun. Susijengin kokoonpanoon nousee Saksan Bundesliigan Tigers Tübingenia edustava Aatu Kivimäki. Ottelu pelataan maanantaina klo 18.30 Espoo Metro Areenalla.

25.2.2024 11:38 Susijengi

Lundbergin Tanska on Susijengille erilainen haaste

Vaikka Tanskaa ei laajalti tunnetakaan koripallomaana, aloitti joukkue EM-karsintaurakkansa kirivoitolla ennakkosuosikki Georgiaa vastaan kotonaan Århusissa. Tanska kävi jo edellisissä EM-karsinnoissa yhden korin päässä EM-kisoista ja hakee nyt Euroliiga-tähtensä Gabriel Lundbergin johdolla ensimmäistä EM-kisapaikkaa 70 vuoteen.

24.2.2024 12:34 Susijengi

Remu Raitanen: ”Varmasti ikimuistoisimpia kokemuksia omalla uralla”

Susijengin tarkkakätinen laituri Remu Raitanen, 26, esiintyi ennakkoluulottomasti ja kellotti tehokkaat peliminuutit myöhään perjantai-iltana, kun Susijengi haastoi MM-hopeamitalisti Serbian sen kotihallissa Belgradissa. Raitasen mukaan Susijengi pystyi Belgradin kuurouttavassa metelissä haastamaan Serbian niin kauan kuin pysyi pelisuunnitelmassaan.

23.2.2024 23:47 Susijengi

Susijengi säikytteli MM-hopeamitalisti Serbiaa, mustat hetket veivät yllätyssaumat

Susijengin aloitusviisikko Elias Valtosen johdolla aiheutti kauhunhetkiä hallitsevalle MM-hopeamitalisti Serbialle sen kotiareenalla Belgradissa perjantai-illan EM-karsinta-avauksessa. Serbian kokoylivoima ja Susijengin pallonmenetykset ja kylmä heittoilta kohosivat lopulta ratkaiseviksi tekijöiksi, kun Serbia ampaisi yhdeksän pisteen takaa 77–61 (36–34) -voittoon.

23.2.2024 10:50 Susijengi

Topias Palmi: ”Vastassa on yksi maailman parhaista joukkuepuolustuksista”

Jos Susijengi haluaa pelata voitosta Serbiaa vastaan myöhään tänä iltana Belgradissa, on sen onnistuttava puolustuspäässä täydellisesti ja käytettävä vapaat heittopaikkansa tuloksellisesti, kun niitä tarjoutuu. Haasteen ottaa innolla vastaan Tampereen Pyrinnön kasvatti Topias Palmi, 29, joka pelaa ammattilaisuransa parasta kautta Karhu Basketissa.

22.2.2024 22:39 Susijengi

Susijengi ja Serbia nimesivät kokoonpanonsa perjantain otteluun

Susijengi ja Serbia ovat valinneet miehistönsä perjantai-iltana Belgradissa pelattavaan EM-karsinta-avaukseen. Susijengistä debyyttinsä arvokisakarsintaottelussa tekevät Luukas Vaara ja Jacob Grandison.

Näytä lisää vastaavia