Remu Raitasella opettavainen debyyttikausi ulkomailla – ”Periaatteessa sain mitä hain”

7.6.2023 15:37 Korisliigan MVP:ksi kaudella 2021-22 valittu Remu Raitanen, 25, jätti viime kauden jälkeen kotimaan kentät taakseen ja siirtyi Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, LEB Oroon, Albaceten joukkueeseen. Raitanen löysi olevansa kauden aikana uudenlaisessa tilanteessa.

Remu Raitanen pelasi ensimmäisen kautensa ulkomaiden ammattilaiskentillä. (Kuva: Ville Vuorinen)

Raitanen otti itselleen ison roolin heti alusta saakka, mutta loppukaudesta vastuu hieman pieneni pelaajavaihtojen ja loukkaantumisten takia. Raitanen tilastoi kauden aikana keskiarvoikseen hienosti 10,1 pistettä ja 4,5 levypalloa 24,5 minuutin peliajalla.

- Alkukaudesta pelasin paljon ja sain tehtyä niitä asioita joissa olen hyvä. Sitten meille tuli uusia pelaajia ja vastuu vähän väheni. Alkukaudesta pelasin lähes 40 minuuttia joissain otteluissa. Loppukaudesta olin sitten pari viikkoa sivussa loukkaantumisen takia, Raitanen summaa kautensa.

Albacetelle kausi oli hankala ja päättyi lopulta putoamiseen, kun joukkue voitti kauden aikana vain seitsemän ottelua. Raitanen myöntää sen ottaneen koville.

- Siinä mielessä oli haasteellista, että en ole aiemmin pelannut häviävässä joukkueessa. Tulipa sekin koettua ja toivottavasti ei tarvitse enää, sillä en tykkää häviämisestä.

- Se on haastavaa. Varsinkin, kun se oli ensimmäinen kerta urallani. Tiesin, että joukkueemme on altavastaaja eikä tule olemaan helppoa, mutta sitä aina uskoo, että asiat pystytään kääntämään ja peli lähtee rullaamaan. Kyllä se oli henkisesti raskasta. Häviäminen ei ole ikinä kivaa ja sitten hävisimme jatkuvasti. Voitimme joitain pelejä, jotka antoivat toivoa, mutta ei vain riittänyt, harmittelee Raitanen.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Kokonaisuudessaan kausi antoi Raitaselle kuitenkin paljon. LEB Oroa pidetään Euroopan parhaana kakkosliigana ja sarjassa on kovia joukkueita.

- Se on mielenkiintoinen sarja ja Korisliigaan verrattuna peli oli hyvin erilaista. Peli oli aika hidasta ja organisoitua eikä paraskaan pelaaja tehnyt 30 pistettä. Joukkueet olivat laadukkaita ja tasaisia. Siellä on kuitenkin kärkijoukkueilla miljoonabudjetit, joten se kertoo hieman siitä tasosta. Se on hyvä sarja ja tiedän, että siellä pystyn pärjäämään. Todella opettava kausi.

Raitanen sai kokea ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaalaisvahvistuksen aseman. Odotukset vahvistuksiin ovat eri tasolla kuin pelatessa kotimaassa.

- Suomessa jos on maajoukkuestatus, niin tietää valmentajalta tulevan luottamusta ja on turvallinen ympäristö. Ulkomailla se on aina kysymysmerkki ja täytyy todella todistaa osaamisensa. Sinun täytyy muodostaa se oma status ja löytää keinot miten olla tehokas ja ansaita koutsin luottamus. Se on ihan erilaista, ja pitää pystyä olemaan tehokas ja auttamaan joukkue. Se luottamus piti ansaita.

- Oli hieman vaihteleva ensimmäinen vuosi ulkomailla ja tuli paljon opittua. Periaatteessa sain mitä hain. Toivottavasti näytöt riittävät siihen, että voin jatkaa ulkomailla myös ensi kaudella.

Raitanen toivoo ensi kauden pelipaikan löytyvän nopeasti.

- Toivottavasti jatko selviäisi aikaisessa vaiheessa. Tyypillisesti Orossa pelaajamarkkinat heräävät aika myöhään, kun sarja päättyy vasta kesäkuun puolivälissä. Katsotaan rauhassa löytyykö ulkomailta järkevää paikkaa. Mikään ei ole poissuljettu.

Remu Raitasen kauden tilastot

Henkilöt

 
16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

23.9.2023 11:29 Suomalaiset ulkomailla

Susijengissä vanhin, seurajoukkueessa nuoriso-osastoa – Sasu Salinin kausi käyntiin tutuissa maisemissa

Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

5.7.2023 10:34 Susijengi

Lassi Tuovi kesäliigapestistä Utahiin: ”Tämä on meille valtavan hieno mahdollisuus”

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi on urakoinut viikon päivät NBA-joukkue Utah Jazzin kesäliigajoukkueen valmennusjohdossa vierailevan valmentajan ominaisuudessa. Utahilaismedialle esitelty Tuovi keskusteli lehdistötilaisuudessaan muun muassa koripallon kehityksestä Suomessa, Lauri Markkasesta sekä Susijengin ja Utah Jazzin yhteistyöstä.

30.6.2023 15:58 Susijengi

Pettymyksistä huolimatta Sasu Salinin kauteen mahtui paljon hyvää

Sasu Salin, 32, pelasi jälleen vahvan kauden espanjalaisjoukkue Teneriffan riveissä. Vaikka kauteen mahtui kirveleviä tappiota, niin kokonaisanti oli plusmerkkinen.

22.6.2023 15:56 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen kaudessa paljon hyvää – ”Itseluottamus kasvoi etenkin hyökkäyspäässä”

Mikael Jantunen, 23, pelasi ensimmäisen kautensa kovatasoisessa Italian liigassa Trevison joukkueessa. Jantunen pääsi kovaan testiin ja läpäisi sen komeasti.

16.6.2023 13:28 Suomalaiset ulkomailla

Shawn Hopkinsilla uran paras kausi takana – ”Sai paljon irti”

Shawn Hopkins, 28, pelasi menneen kauden romanialaisen Craiovan joukkueessa. Kausi antoi Hopkinsin mukaan hyvät eväät jatkoa ajatellen.

12.6.2023 11:10 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtosen kauteen mahtui käänteitä – ”Paljon tuli oppia erilaisista tilanteista”

Elias Valtonen sai paljon kokemusta reppuun tällä kaudella, kun hän aloitti kautensa Espanjan ACB-liigassa Manresassa, mutta päätti sen Saksan Bundesliigassa Rostock Seawolvesissa. Kausi oli Valtoselle kokonaisuudessaan kasvattava.

Näytä lisää vastaavia