Slovenia karkasi Susiladiesilta Celjessä

15.11.2017 23:59 Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaikkunansa toisen ja viimeisen ottelun Slovenialle Celjessä. Prässäävä ja fyysinen Slovenia pakotti Suomen runsaisiin pallonmenetyksiin, joiden myötä kotijoukkue karkasi jo ensimmäisellä puoliajalla kohti 97-57 (54-23) -voittoa.

Susiladies ja Anissa Pounds taipuivat Slovenialle EM-karsintaikkunan toisessa ottelussaan.

Slovenialaiset pistivät aggressiiviselle puolustuksellaan suomalaiset ahtaalle.

Suomen ykköstykki oli jälleen yksi kaikkien aikojen suomalaiskoripalloilijoista Taru Tuukkanen.

Elina Arike ylsi pisteille naisten maajoukkuedebyytissään.

Susiladies pelaa EM-karsinnoissa seuraavan kerran helmikuussa. Kuvat: Ville Vuorinen.


Ottelun ensimmäinen puoliaika oli täysin Slovenian heiniä, kun kotijoukkueen aggressiivinen puolustus pisti suomalaiset ahtaalle. Ensimmäisen neljän minuutin aikana kotijoukkue juoksi taululle lukemat 14-4 eikä Suomi saanut helpotusta edes aikalisältä. Kokonaisuudessaan Slovenia ilotteli taululle 57 pistettä ensimmäiseen kahteenkymmeneen minuuttiin, kun Suomi sai aikaan vain 23 pistettä.
 

– Jostain syystä saimme huonon alun. Tiesimme, että Slovenia prässää ja oltiin harjoiteltu sitä vastaan pelaamista, mutta emme tehneet niitä asioita oikein. Sen lisäksi olimme pehmeitä levypalloissa ja tuli liikaa menetyksiä, niin siitä tuli tuo iso johto ensimmäiselle puoliajalle, Taru Tuukkanen kommentoi.
 

– Toisella puoliajalla jo vähän petrattiin, mutta se oli jo liian myöhäistä voittotaisteluun.
 

Susiladiesin ylivoimaisesti kokenein pelaaja oli myös parketilla joukkueensa ykkönen: Taru Tuukkanen säkitti 16 pistettä, kahmi 14 levypalloa ja jakoi 3 namupassia. Nuorisokaartista Sara Bejedi (11/10) aiheutti vikkelyydellään ongelmia slovenialaispuolustajille ja kahmi vielä levypalloja takapelaajan paikalta tupla-tuplaan asti. Lotta-Maj Lahtinen naulasi 9 pistettä, kun taas Awak Kuier (4/6) torjui kahdesti. Maajoukkuedebytantti Elina Arike heitti 4 pistettä.
 

Slovenian pisteistä vastasivat tripla-tuplan kanssa flirttaillu Eva Lisec (12/13/9 riistoa), Annamaria Prezelj (18/3), Rebeka Abramovic (12/4), Nika Baric (10/7/4 syöttöä) ja Shante Evans (14/10).

Tuukkanen: ”Tämä peli jäi harmittamaan”

– Tilannenopeus, tilannekovuus, rytminmuutokset, juoksukilpailut ja levypallokamppailut olivat muun muassa niitä asioita, joissa vastustaja oli aivan eri luokkaa kuin me. Syitä lähdetään purkamaan videolta, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen kommentoi.
 

– Niinä harvoina kertoina, kun saimme puolustuksessa stopin, niin kaveri haki hyökkäyslevypallon ja heidän puolustuksensa aiheutti meille menetyksiä. Meillä on huonoja tapoja, joista pitää päästä eroon.
 

– Menimme varovaisesti ja pelokkaasti peliin. Jos pystyisimme pelaamaan omalla tasolla ja peli näyttäisi siltä, miltä se pystyy näyttämään, niin meillä olisi ollut rehelliset mahdollisuudet ottaa tämä pelin.
 

Susiladiesin marraskuun EM-karsintaikkunan saldo oli kaksi tappiota, joista ensimmäinen tuli viime lauantaina hallitsevalle EM-hopeamitalisti Ranskalle.
 

– Ranska on Euroopan paras joukkue tuolla kokoonpanolla, siinä ei ollut mitään tehtävissä. Mutta tämä peli jää harmittamaan. Näiden joukkueiden ero ei ole näin paljon, Tuukkanen sanoi ottelun jälkeen.
 

– Nämä ovat niitä pelejä, jotka jokaisen koriksessa mukana olevan pitäisi nähdä. Millä tasolla päivittäisharjoittelun ja erityisesti fyysisen harjoittelun pitää olla, että tällä tasolla pärjätään. Vaikka ero tuntuu suurelta, niin senteissä se ei ole niin suuri. Kysymys on siitä, että annetaan mahdollisuus.
 

– Edelleen meidän pitää saada pelaajia parempiin sarjoihin ja suomalainen joukkue eurocuppeihin mukaan, jotta näemme päivittäin, että mitä pelaaminen kansainvälisellä tasolla on.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

12.1.2018 07:00 Maaottelu

Naisten EM-karsintaottelun Suomi–Romania liput myyntiin

Naisten maajoukkue jatkaa vuoden 2019 kisoihin tähtääviä EM-karsintoja helmikuussa, kun se kohtaa Töölön Kisahallissa Romanian 10.2. klo 14. Lipunmyynti otteluun käynnistyy tänään perjantaina 12.1. klo 9.

15.11.2017 Maaottelu

Annika Holopaisella selvät aseet Slovenian kaatoon

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies, jatkaa EM-karsintojaan keskiviikkona kohtaamalla vieraskentällä Slovenian. Annika Holopaisen mukaan Ranska-tappiosta on otettu opiksi ja katseet suunnattu Slovenian kaatoon.

11.11.2017 Maaottelu

EM-hopeamitalisti Ranska odotetun kova pala Susiladiesille

Suomen koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi selkeästi EM-karsintaottelussa hallitsevalle EM-hopeamitalisti Ranskalle Töölön Kisahallissa. Isokokoinen, urheilullinen ja taitava Ranska pisti jo avausneljänneksellä pelin pakettiin jyräten kohti 44-103 (23-61) -voittoa.

10.11.2017 14:30 Maaottelu

EM-hopeamitalisti Ranska on äärimmäisen isokokoinen

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies avaa EM-karsintaikkunansa huomenna lauantaina 11. marraskuuta Töölön Kisahallissa kello 18:30 hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan. Suomen apuvalmentaja Jussi Räikkä kuvailee Ranskaa huipputähtiä viliseväksi ja isokokoiseksi joukkueeksi, joka nojaa vahvasti laitureiden ja senttereiden pelaamiseen.

Näytä lisää vastaavia