Koripalloliitto myönsi Heikki Tuomala -palkinnon Tom Hynniselle

9.5.2011 Suomen Koripalloliitto on myöntänyt Heikki Tuomala –palkinnon helsinkiläiselle pitkänlinjan koripallovaikuttajalle Tom Hynniselle. Heikki Tuomala -palkinto myönnetään vuosittain henkilölle, jonka vapaaehtoistyö seura-, alue- tai liittotoiminnassa katsotaan merkittävästi edesauttaneen suomalaista koripalloilua. Palkinto on Koripalloliiton korkein tunnustus vapaaehtoistyöntekijöille.

Muun muassa ToPon ja ToPoLan kunniapuheenjohtajana ansioitunut Tom Hynninen palkittiin Heikki Tuomala -palkinnolla.

Hynninen toimi puuhamiehenä hankkeessa, jonka myötä Munkkiniemeen nousi komea Vapaaheitto-patsas.

Koripalloliitto muisti kultaisella ansiomerkillä kuutta, joista kuvassa vasemmalta Jorma Kytökangas, Jarmo Lehtonen, Eero Neva ja Kimmo Järvikangas. Kuvat: Tenho Ulmanen & Munkkiniemen yhteiskoulu.

Tom Hynninen lukeutuu koripallon monitoimimiehiin, jonka ansioluetteloon mahtuu lajin parista lähes kaikki mahdolliset roolit.

Hynninen on urallaan mm. pelannut sekä valmentanut miesten mestaruussarjassa. Kulissien takana Hynninen on ollut vahva vaikuttaja ja tekijä. Tästä osoituksena Hynninen on kutsuttu sekä Torpan Poikien että Touhun Pojat Lauttasaaren kunniapuheenjohtajaksi. Hynninen kuuluu ToPoLan perustajajäseniin.

Tom Hynnisen seuroista ToPo kuuluu parrasvaloissa paistatteleviin Suomi-koriksen suuriin, eikä esittelyjä kaipaa. ToPoLa on tehnyt ansiokasta nuorisotyötä vuodesta 1978.

Koripallosäätiön pitkäaikaisen asiamiehen ja nykyisen toimitusjohtajan Hynnisen tuoreimmaksi saavutukseksi luetaan hänen käynnistämän hankkeen lopputuloksena Helsingin Munkkiniemeen noussut Vapaaheitto-patsas. Koripallon vapaaheiton kaarta kuvaava, taiteilija Juhana Blomstedtin suunnittelema Vapaaheitto sijaitsee Munkkiniemen yhteiskoulun vieressä.

Koripalloaktiviteetit eivät ole Hynnisen ainoa ansioitumisen ala. Yrittäjäneuvos Hynninen toimi Konttorityö Oy:n toimitusjohtajana 1950-luvulta aina 1990-luvulle.

Kultainen ansiomerkki kuudelle

Heikki Tuomala –palkinto annettiin Tom Hynniselle Vierumäellä kokoontuneen liittovaltuuston kokouksen yhteydessä.

Samassa yhteydessä Koripalloliitto palkitsi kultaisella ansiomerkillä muitakin toiminnassa ansioituneita henkilöitä. Kultaiset ansiomerkit myönnettiin Kimmo Järvikankaalle, Jorma Kytökankaalle, Jarmo Lehtoselle, Janne Muuriselle, Eero Nevalle ja Pekka Sarokselle.

Heikki Tuomala –palkinnon saajat

Nro

Nimi

Vuosi

0

Heikki Tuomalan perhe

1991

1

Pentti Salmi

1991

2

Pentti Toivonen

1991

3

Esko Oikarinen

1992

4

Pekka Valpola

1993

5

Pentti Gustafsson

1994

6

Olavi Louevuo

1995

7

Markku Torkkeli

1996

8

Markku Lindqvist

1997

9

Jukka Haarala

1998

10

Rauno Haapanen

1999

11

Anne Mähönen

2000

12

John Simon

2001

13

Seppo Sonkeri

2002

14

Alarik Vihersola

2003

15

Merja Kivi

2004

16

Esko Strandberg

2005

17

Tapio Koskinen

2006

18

Kari Saarinen

2007

19

Mikko Koiranen

2008

20

Risto Piipari

2009

21

Rauno Segersvärd

2010

22

Tom Hynninen

2011

 
3.6.2019 13:15 Koripalloliitto tiedottaa

Tunnetut urheilijat antoivat kasvonsa Et ole yksin -kampanjalle

Tunnetut urheilijat seitsemästä lajista ovat mukana epäasiallisen käytöksen ja häirinnän vastaisessa kampanjassa. Väestöliiton ja suomalaisen urheilun yhteishankkeessa tarjotaan jatkossa urheiluseuroille konkreettisia työkaluja epäasiallisen käytöksen vähentämiseksi.

5.9.2018 11:50 Valmentajat

Minivalmennusseminaari Kisakalliossa 21. - 22.9.2018

Koripalloliitto järjestää 21. - 22.9. ensimmäisen Minivalmennusseminaarin Kisakalliossa, Susi Training Centerissä. Seminaarin ensimmäisiksi esiintyjiksi ovat jo aiemmin lupautuneet Maikku Miettinen, Juha Oikarinen, Petri Selkee, Petka Lehtinen ja Tristan Fay. Nyt esiintyjäkaarti on valmistunut, kun sitä täydentävät Martti Iivonen ja Ville Neva.

8.8.2018 12:32 Liittoa koskeva tiedote

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Kotkassa

Koripalloliitto järjestää yhteistyössä KTP:n kanssa I-tason koulutuskokonaisuuden Kotkassa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

30.4.2018 09:00 Susijengi

Susijengi ja Islanti iskevät yhteen Hartwall Arenalla – lipunmyynti käynnissä

Susijengi jatkaa MM-karsintoja kesä-heinäkuussa, kun se kohtaa ensin vieraskentällä Tshekin 29.6. ja sen jälkeen EM-kotikisoista tutulla areenalla Islannin 2.7. Islanti-ottelun lipunmyynti on käynnissä.

19.4.2018 12:00 Liittoa koskeva tiedote

Ari Tammivaara Koripalloliiton toimitusjohtajaksi

Suomen Koripalloliiton hallitus on valinnut liiton uudeksi toimitusjohtajaksi Ari Tammivaaran (LitM). Menestyksekkäiden EM-kotikisojen pääsihteeri Tammivaara palaa Koripalloliittoon Olympiakomitean joukkuepelien vastuuvalmentajan paikalta ja aloittaa uudessa työssään 2.5.2018.

Et ole yksin -palvelu vähentämään ja ehkäisemään epäasiallista käytöstä ja häirintää

Koripalloliitto on mukana Et ole yksin -palvelussa, joka tarjoaa puhelimessa ja chatissa tukea, apua ja neuvontaa urheilua harrastaville nuorille, aikuisille, vanhemmille ja huoltajille. Väestöliiton ja urheilujärjestöjen yhteishankkeella pyritään takaamaan, että jokainen voi harrastaa urheilua turvassa.

14.4.2018 09:00 Liittoa koskeva tiedote

EM-kotikisat oli vuoden 2017 paras kuluttajatapahtuma

Elämys Group vastaanotti parhaan kuluttajatapahtuman palkinnon Evento Awards -gaalassa.

Koripalloliiton ja K-ryhmän yhteistyö jatkuu vahvana – liikunnan riemua tarjottu jo yli 42 000 lapselle

Suomen Koripalloliitto ja K-ryhmän päivittäistavaratoimiala ovat solmineet monivuotisen jatkon yhteistyölleen. Lasten liikuttamiseen keskittyneen yhteistyön helmiä ovat olleet Pikkusudet -tapahtumat sekä Pirkka Street Basket -kiertue, joiden avulla on tarjottu liikunnan riemua jo yli 42 000 lapselle.

5.3.2018 EM-karsinnat

Viking Line jatkaa Susiladiesin pääyhteistyökumppanina

Susiladiesin lisäksi Viking Line näkyy seuraavien vuosien aikana muun muassa Susijengin ottelutapahtumissa, Korisliigaparketeilla sekä Koripalloliiton jäsenseurojen matkakumppanina.

Seurauutisia #3: Jaa parhaat korishetket ja yhdessä saavutetut onnistumiset

Koripalloliiton Seurapalveluyksikkö tarjoaa Koripalloliiton verkkosivujen kautta uutisia, tietoiskuja sekä jäsenseurojensa lähettämiä tarinoita onnistumisista ja hyviksi havaituista toimintamalleista.

Näytä lisää vastaavia