Osa 2

”Kaminsky!”

KTP:n päävalmentaja kääntyi kannoillaan. Vastikään 50-vuotisiaan täyttänyt kaiken nähnyt Tom Kaminsky, näytti kalvakalta ja jotenkin säikähtäneeltä. Ei sillä, että hän olisi Katajan pääkoutsin, Salmelaisen Pekan, viehkoa seireeninkutsua säikähtänyt – olivathan miehet tuttuja jo vuosien takaa.

”Kerro nyt saatana onko tää joku karhuvuorelainen piilokamera. Tuleeko tuolta joku Sami Hedberg nurkan takaa kohta? Aprillipäivään on vielä hei kaks kuukautta. Mikä on homman nimi”, Salmelainen yritti kaivaa vastausta Kotkan kollegastaan.

”Ei, ihan oikeesti Pekka, mulla ei oo hajuukaan mitä täällä tapahtuu.”

Salmelainen risti käsivartensa rinnalleen, kohotti ryhtiään ja tapitti Kaminskya suoraan silmiin.”

”Mulla on tuolla pukukopillinen säikähtäneitä jätkiä ja niille pitäis keksiä jotain sanottavaa. Meidän GM meni säätämään jotain tonne pöydälle ja siellä on kuulemma tulostaulu kokonaan jumissa. Siis aivan ufo homma.”

Valmentajakaksikko vilkuili pukukoppikäytävältä Steveco Areenan ala-aulaan. Hämmentyneet katsojat parveilivat ympäriinsä kuin eivät olisi tienneet minne katsoa, sataman vanhat harmaakarhut tupruttelivat savukkeitaan vihreissä KTP-huppareissaan oven edustalla.

”Coach! Something’s up”, kuului Kataja Basketin 206-senttisen, ensimmäistä vuottaan Euroopassa viettävän amerikkalaisvahvistuksen Lionel Fordin ääni.

Pukuhuoneeseen astuttuaan Salmelainen huomasi, että lattialle Jonne Tolosen pukukoppipaikan edessä makasi täydessä Loimaa Bisonsin peliasussaan hiesta likomärkä Vallu Mäläskäinen.

”Eiks teillä oo himamatsi Pyrintöä vastaan tänään?” Salmelainen kivahti.

Mäläskäinen ei saanut sanaa suustaan. Kymmenen kautta pääsarjatasolla pelannut ja kaksi Suomen mestaruutta voittanut laituriveteraani vilkuili vauhkona ympärilleen, kunnes menetti tajuntansa.