16-vuotiaat tytöt voittivat Irlannin, 18-vuotiaat pojat pronssipeliin

2.8.2014 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu otti toisen voittonsa B-divisioonan EM-kisoissa, kun sudenpentujen tassujen alle jäi tällä kertaa Irlanti loppunumeroin 53-74 (25-35). 18-vuotiaat pojat taas joutuvat tyytymään pronssiotteluun omissa EM-kisoissaan, kun Ukraina vei välierissä voiton dramaattisesti 65-64 (26-30).

Nenna Lindström johdatti huippupelillään 16-vuotiaat tytöt voittoon Irlannista. Kuva: Oma Design.

16-vuotiaiden tyttöjen pelaaminen pääsi vauhtiin toisella neljänneksellä, kun Suomi piti vastustajan aggressiivisella puolustuksellaan vain neljässä pisteessä.

Puoliajan jälkeen Suomi onnistui suojelemaan johtoaan Irlannin äärimmäisen passiivista ja makaavaa puolustusta vastaan.

- Erittäin huono alku ja erittäin hyvä toinen neljännes, jolla pääsimme johtoon. Siitä lähtien peli oli enemmän tai vähemmän voiton suojelua – ajoittain hyvää ja ajoittain huonoa, päävalmentaja Jussi Räikkä kommentoi.

Suomen Nenna Lindström ( 21/5/4 syöttöä/6 riistoa) pelasi loisteliaan monipuolisen ottelun. Lindströmin lisäksi suomalaisten huippuihin kuului Lotta-Maj Lahtinen (10/3), Sofia Rajala (11/8) ja Helmi Tulonen (17/7/3 riistoa).


18-vuotiaat pojat kävivät lähellä finaalipaikkaa


18-vuotiaat pojat löysivät itsensä viiden pisteen takaa-ajoasemasta, kun peliaikaa oli jäljellä reilut kaksi minuuttia.

Suomi ylsi tasoihin tilanteeseen 64-64, mutta ukrainalaiset pääsivät pisteen johtoon vapaaheitolla, minkä jälkeen pallo ei enää pomppinut suomalaisten hyväksi.

- Suurin syy lopputulokseen löytyy hyökkäyksestä. Palloja menetettiin ja eitto lähti, varsinkin alussa, liian hätäisesti, päävalmentaja Mikko Larkas kommentoi.

- Ottelun loppu oli karuin mahdollinen tapa hävitä. Saimme henkilökohtaisilla suorituksilla mahdollisuus voittaa ottelu, mutta koripallojumalat eivät olleet tänään meidän puolella.

Suomen parhaimmistoon kuuluivat Juho-Matti Henttonen (9/11/5 syöttöä), Arttu Saarijärvi (8/3) ja Lauri Markkanen (10/7).


Irlanti – Suomi 53-74 (21-12, 25-35, 41-56), 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue, B-divisioonan EM-kisat, Tallinna (EST), 2.8.2014


Suomi: Nenna Lindström 21/5/4 syöttöä/6 riistoa, Helmi Tulonen 17/7/3 riistoa, Sofia Rajala 11/8, Lotta-Maj Lahtinen 10/3, Kia Vaalavirta 4/2, Erika Kankfelt 4/2/3 riistoa, Nea Kuisma 3/3, Noora Parttimaa 3/1, Emmi Malmivirta 1/1, Vilma Pöyry 0/1, Marika Korpinen 0/0, Venla Varis 0/0


Ukraina – Suomi 65-64 (12-14, 26-30, 49-45), 18-vuotiaiden poikien maajoukkue, B-divisioonan EM-kisat. Sofia (BUL), 2.8.2014


Suomi: Lauri Markkanen 10/7, Henri Niemistö 10/1, Juho-Matti Henttonen 9/11/5 syöttöä, Joonas Tahvanainen 8/4, Arttu Saarijärvi 8/3, Okko Järvi 7/2, Lassi Nikkarinen 5/2, Samuli Nieminen 4/4, Tuomas Hirvonen 3/4/8 syöttöä, Fiifi Aidoo 0/0, Akseli Hartikainen 0/0, Aapeli Alanen

 
13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

8.8.2015 Maaottelu

16-vuotiaat pojat EM-kisojen lohkovoittoon Bosnia-Hertsegovinan kustannuksella

16-vuotiaat pojat ottivat toisen äärimmäisen kovan päänahan putkeen A-divisioonan EM-kisoissa, kun tällä kertaa Suomen sudenpentujen tassujen alle Bosnia-Hertsegovina 82-78 (44-39). Voiton myötä Suomi pääsee alkulohko C:stä jatkoon piikkipaikalta. 18-vuotiaat tytöt taas voittivat päivän pelinsä Valko-Venäjää vastaan ja pelaavat B-divisioonan EM-kisoissa huomenna sijasta 9.

6.8.2015 Maaottelu

Lehtoranta ratkaisi voiton 18-vuotiaille tytöille, 16-vuotiaat tytöt kaatoivat Israelin Kisakalliossa

18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti B-divisioonan EM-kisojen välilohko H:n viimeisessä ottelussa jännittävien hetkien jälkeen Englannin 41-42 (20-21) Roosa Lehtorannan vapaaheitolla. 16-vuotiaat tytöt taas veivät Israelia Kisakallion Susi Training Centerissä numeroin 68-41 (32-27).

2.8.2015 Maaottelu

18-vuotiaat pojat ja tytöt voittoihin EM-kisoissa

18-vuotiaiden poikien maajoukkue tarvitsee vielä yhden voiton pysyäkseen A-divisioonassa myös ensi kesänä, kun Suomi voitti Ukrainan sijoitusotteluissa 77-88 (49-44). 18-vuotiaat tytöt hakivat B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisen voittonsa kaatamalla Kyproksen ylivoimaisesti.

31.7.2015 Maaottelu

16-vuotiaat pojat selättivät Ranskan Hakametsässä

16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi kovan päänahan, kun Suomi kaatoi Hakametsän Jäähallissa pelatussa kotiottelussa Ranskan 63-55 (27-25). Suomi piti pintansa levypalloissa, minimoi menetyksensä ja esti atleettista Ranskaa käyttämästä hyväkseen vahvuuttaan eli vapaan kentän pelaamista. 18-vuotiaat tytöt ja pojat taas hävisivät EM-kisoissa.

31.7.2014 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa, 16-vuotiaat pojat veivät Belgiaa

Sekä 16-vuotiaat pojat että tytöt nappasivat voitot kolmen nuorisomaajoukkuepelin päivänä. 16-vuotiaat tytöt avasivat omalta osaltaan B-divisioonan EM-kisat voittamalla Romanian ja 16-vuotiaat pojat taas Belgian Tampereella pelatussa valmistavassa maaottelussa.

Näytä lisää vastaavia