Anniina Äijänen aloittaa Espanjan liigan välierät sunnuntaina - Anissa Pounds kehittyi kauden aikana

20.4.2019 11:11 Anniina Äijäsen kausi Espanjassa jatkuu sunnuntaina, kun hänen edustamansa Sedis Basquet aloittaa välierät Gironaa vastaan. Anissa Poundsin kausi sarjaporrasta alempana sen sijaan loppui viime viikonloppuna.

Anissa Poundsin kausi Espanjassa päättyi, Anniina Äijäsen kausi jatkuu vielä. (Kuva: Ville Vuorinen)

Sedis Basquet sijoittui runkosarjassa kolmanneksi ja sai puolivälierissä vastaansa Gipuzkoan. San Sebastianista oleva Gipuzkoa laittoi Sedis Basquetin tiukoille, mutta Sedis kuittasi ratkaisevan pelin jatkoajalla nimiinsä ja eteni välieriin otteluvoitoin 2-1.

- Se oli kahden väsyneen joukkueen taistelu. Vastustaja oli hyvä, mutta onneksi pystyimme hoitamaan pelin. Meillä oli iso kotiyleisön tuki ja rummut soivat katsomossa. Oli hieno tunne olla osana tuollaista tapahtumaa, Äijänen palaa ratkaisevaan puolivälieräotteluun.

Sedis Basquetin kotipaikka on Kataloniassa sijaitseva Le Seu d'Urgell. Äijänen on pistänyt merkille reilun 12 000 asukkaan kaupungin koriskuumeen.

- Sen huomaa kaduilla, kun ihmiset tervehtivät ja onnittelevat pelien jälkeen ja lapset heittelevät yläfemmoja. Täällä on kiva yhteisöllinen olo.

Anniina Äijänen on nauttinut pudotuspelitunnelmasta. (Kuva: Ville Vuorinen)

Välierissä Sedis joutuu kovan paikan eteen, kun se saa vastaansa runkosarjan kakkosen Gironan. EuroCupissa menneellä kaudella pelannut Girona hävisi kaudella vain neljä ottelua, joista kolme tuli neljän viimeisen kierroksen aikana. Alkukauden ainoan tappion se koki nimenomaan Sedisille.

- Girona on taas paha vastustaja. Onnistuimme kaatamaan heidät alkukaudesta, mutta sen jälkeen on ollut vaikeaa. Heillä on hyvä kotiyleisö ja he suojelevat kotikenttäänsä hyvin. Heillä on jokaiselle pelipaikalle monia hyviä pelaajia, Äijänen kuvailee tulevaa vastustajaa.

Sedis on kuitenkin osoittanut pystyvänsä haastamaan ja voittamaan Gironan tällä kaudella. Finaalipaikka vaatii kuitenkin täydellistä onnistumista.

- Meidän pitää lähteä puolustuksen kautta pelaamaan, että pystyisimme haastamaan heidät. Heille on tullut vähän uusia vahvistuksia kauden aikana ja se luo omanlaisensa haasteet valmistautumiseen. Omalla tekemisellä ja levypallot hoitelemalla pystymme heidät haastamaan.

Ensimmäistä kauttaan ammattilaisena pelaavalle Äijäselle pudotuspelit Espanjan kovassa liigassa ovat herkullinen kokemus, josta voi ammentaa paljon myös jatkoa ajatellen.

- Täytyy olla iloinen, että pääsee pelaamaan tällaisia pelejä ja tämä on hyvä aloitus ammattilaisuralle. Hienoja hetkiä.

Espanjan Liga Femeninan finaaliin pääsee kahdella voitolla.

Poundsilla opettavainen debyyttikausi ammattilaisena

Viime keväänä Peli-Karhujen kanssa Suomen mestaruutta juhlinut Anissa Pounds pelasi uransa ensimmäisen ammattilaiskauden Espanjan Liga Femenina 2:ssa Maristas Corunan joukkueessa. Joukkueen kausi päättyi harmittavasti putoamiseen, mutta Poundsin kausi oli kokonaisuudessaan onnistunut.

Pounds lukeutui koko kauden joukkueen ehdottomiin avainpelaajiin pelaten keskimäärin yli 28 minuuttia ottelua kohden. Tehojakin syntyi komeasti 11,7 pisteen, 3,4 levypallon, 1,8 syötön ja 1,5 riiston keskiarvoilla. Joukkueen osalta kausi oli sen sijaan vaikeampi, kun se voitti kauden 26 ottelustaan vain viisi sijoittuen lohkossaan toiseksi viimeiseksi ja putosi näin sarjaporrasta alemmas.

- Tuloksellisesti joukkueena kausi ei mennyt niin hyvin, mutta omalta osaltani viihdyin kyllä tosi hyvin. Minulla oli iso rooli ja sain paljon vastuuta. Tykkäsin valmentajastamme ja hän auttoi minua todella paljon kauden aikana. Henkikohtaisesti tunnen menneeni kauden aikana eteenpäin. Olisin toivonut joukkueelle enemmän voittoja, mutten kadu lähtöäni tänne. Onneksi lähdin, Pounds kertaa kauttaan.

Anissa Pounds kehittyi kauden aikana paljon. (Kuva: Ville Vuorinen)

Pounds kiittelee erityisesti päävalmentaja Ruben Vazquez Lopezin vaikutusta omaan kehitykseensä.

- Täytyy antaa valmentajalle iso kiitos, että hän jaksoi tulla aamuisin treenaamaan kanssani, kun muilla oli koulua ynnä muita juttuja. Hän auttoi minua henkilökohtaisesti todella paljon esimerkiksi siinä, että miten saan heiton nopeammin ilmaan, miten skriinistä pääsee peliin, nyt pystyn lukemaan kenttää paremmin ja osaan erilaisia viimeistelytapoja, Pounds kertoo.

Pounds vietti USA:n yliopistossa ensin neljä vuotta, jonka jälkeen hän palasi vuodeksi Korisliigaan pelaamaan ennen kuin päätti ottaa ensimmäisen askeleensa ulkomaille. Kokemus oli kokonaisuudessaan positiivinen.

- Täällä oli tosi helppo olla. Ainoa ongelma oli, että vain yksi joukkuekaveri puhui hyvin englantia, mutta onneksi valmentaja osasi myös. Kaikki toimi erinomaisesti ja seura oli aina auttamassa, mikäli jotain oli. Minulla ei ollut mitään vaikeuksia olla siellä.

Hyvästä kokemuksesta rohkaistuneena Pounds halajaa ulkomaille myös ensi kaudella. Vielä ei ole kuitenkaan tietoa missä ura tulee jatkumaan.

- Haluaisin lähteä taas ulkomaille ja uuteen paikkaan kokemaan sekä näkemään vähän jotain uutta. Agentin kanssa olen vähän jutellut, mutta katsotaan sitten, kun sarjat päättyvät.

Anissa Poundsin tilastot Liga Femenina 2:ssa

 
14.12.2023 16:50 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalo ammentanut oppia ammattilaiskentillä

Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.

9.12.2023 07:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi loukkaantumisen jälkeen vahvempana takaisin

Lotta-Maj Lahtisen oli määrä tehdä debyyttinsä ammattilaiskentillä jo viime kaudella, mutta paha loukkaantuminen juuri kauden alkua siirsi suunnitelmia vuodella. Täksi kaudeksi Lahtinen palasi tositoimiin täydessä kunnossa ja teki sopimuksen espanjalaisen EuroCup-joukkue AE Sedis Basquetin kanssa.

29.9.2023 20:00 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen valmiina toiseen kauteensa Italian Serie A1:ssä – ”Tiedän nyt mitä tässä liigassa pelaaminen vaatii”

Helmi Tulonen pelasi ensimmäisen kautensa Italian Serie A1:ssä Le Mura Luccan riveissä, mutta täksi vuodeksi seuraksi vaihtui Sanga Milano. Tulonen uskoo pystyvänsä tällä kaudella entistä parempaan.

19.6.2023 17:17 Suomalaiset ulkomailla

Ninni Salmi pääsi testaamaan Bundesliigan kovuutta – ”Päätin ottaa siitä kaiken irti”

Ninni Salmi, 26, siirtyi vuodenvaihteessa Vimpelin Vedosta Saksan Bundesliigan kärkiseuroihin lukeutuvan Herner TC:n riveihin. Salmi pääsi samalla toteuttamaan yhden tavoitteistaan.

14.6.2023 14:05 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalinilla positiivinen vuosi Ferrolissa – ”Kausi oli onnistunut”

Marianne Kalin, 26, pääsi juhlimaan sarjanousua, kun Universitario de Ferrol teki ranskalaisen visiitin Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle LF Challengeen ja nousi ensi kaudeksi LF Endesaan. Kausi oli Kalinille onnistunut myös henkilökohtaisesti.

9.6.2023 12:17 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehellä ehjä ja hyvä kausi Nördlingenissä – ”Kokonaisuudessaan jäi hyvä maku”

Elina Koskimies, 26, pelasi toisen kautensa Saksan liigassa Angels Nördlingenin riveissä. Koskimies nautti suurta vastuuta kauden aikana ja kausi meni pääosin positiivisesti sekä joukkueelta että henkilökohtaisesti.

5.6.2023 15:14 Suomalaiset ulkomailla

Veera Pirttisellä positiivinen kausi Espanjassa – ”Jäi paljon reppuun tulevaa ajatellen”

Veera Pirttinen, 26, pelasi menneen kauden Espanjan liigassa, LF Endesassa, Bembibren joukkueessa. Pirttiselle jäi kaudesta positiivinen tunne niin henkilökohtaisesti kuin joukkueen osalta.

31.5.2023 11:27 Suomalaiset ulkomailla

Annika Holopainen nautti Espanjassa – ”Yksi parhaista kokemuksista ulkomailla”

Annika Holopainen, 29, pelasi ensimmäisen kautensa Espanjassa. Aiemmin urallaan Saksassa, Puolassa, Islannissa ja Ranskassa pelannut Holopainen nautti ajastaan Espanjassa, vaikka pelikentällä oli välillä haastavaa.

29.5.2023 18:51 Suomalaiset ulkomailla

Kausi jätti Helmi Tuloselle paljon kysymysmerkkejä – ”Jäin kaipaamaan vastauksia”

Helmi Tulosella, 24, oli monivaiheinen kausi Italian Serie A1:n Le Mura Luccassa. Tuloselle jäi kauden jälkeen hieman hämmentyneet tunnelmat.

24.5.2023 12:06 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijänen palaa Ferrolin joukkueeseen – ”Seura haluaa panostaa tulevaan kauteen”

Viime kaudella Espanjan liigan Bembibressä pelannut Anniina Äijänen, 27, vaihtaa seuraa. Äijänen palaa tuttuun ympäristöön, kun hän on tehnyt sopimuksen sarjanousija Universitario Ferrolin kanssa.

18.5.2023 15:37 Suomalaiset ulkomailla

Anissa Poundsilla vahva kausi Saksassa – ”Voi olla ihan tyytyväinen”

Anissa Pounds pelasi toisen kautensa Saksan Bundesliigan Angels Nördlingenissa ja oli tyytyväinen kauteen, vaikka joukkueen tavoite jäi saavuttamatta. Pounds oli jälleen joukkueensa ehdottomia avainpelaajia.

23.3.2023 10:20 Suomalaiset ulkomailla

Ruotsin SBL Damissa pudotuspelit käynnistyvät suomalaiskohtaamisella

Ruotsin liigan puolivälierissä nähdään suomalaisittain mielenkiintoinen ottelupari, kun Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins kohtaa Lotta Vesiluoman Alvikin.

18.3.2023 08:36 Suomalaiset ulkomailla

Linda-Lotta Lehtoranta jahtaa kahta pokaalia – ”Hyvillä mielin kohti kevään ratkaisupelejä”

Saksassa alkavat kauden ratkaisuhetket, kun viikonloppuna pelataan cupin lopputurnaus ja ensi viikolla alkavat pudotuspelit. Linda-Lotta Lehtorannan Keltern kuuluu kummassakin voittajasuosikkeihin.

2.1.2023 14:05 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin vaihtoi kamppailun sarjapaikasta nousutaisteluun

Kaksi edelliskautta Espanjan Liga Femeninan Bembibressä pelannut Marianne Kalin vaihtoi täksi kaudeksi sarjaporrasta alemmas LF Challengen ennakkosuosikkeihin lukeutuvaan Universitario de Ferroliin. Kauden ensimmäinen puolisko on sujunut sekä joukkueelta että Kalinilta positiivisesti.

19.11.2022 13:46 Suomalaiset ulkomailla

Hyvän alkukauden Espanjassa pelannut Veera Pirttinen innolla Susiladiesin mukaan

Veera Pirttinen otti uuden suunnan uralleen tänä kesänä, kun hän siirtyi Espanjan pääsarjassa pelaavan Bembibren joukkueeseen. Pirttisen kausi on alkanut hyvin niin henkilökohtaisesti kuin joukkueenakin.

29.10.2022 13:30 Suomalaiset ulkomailla

Suuri vastuu yllättänyt Annika Holopaisen – ”Annoin harjoituksissa kaikkeni”

Uransa aikana Saksassa, Puolassa, Ranskassa ja Islannissa ammattilaisena pelannut Annika Holopainen lisäsi yhden uuden maan ja sarjan kokoelmaansa, kun hän teki kesällä sopimuksen espanjalaisen Araskin kansa. Holopainen on ottanut heti ison roolin joukkueessa.

14.10.2022 12:39 Suomalaiset ulkomailla

Anissa Pounds ja Elina Koskimies nälkäisinä kauteen

Saksan Bundesliigassa kausi starttaa perjantaina ja mukana on tällä kaudella kolme suomalaispeluria. Anissa Pounds ja Elina Koskimies aloittavat toisen kautensa Angels Nördlingenin riveissä ja Venla Varis siirtyi kesän aikana Marburgin joukkueeseen.

27.9.2022 11:27 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulosen tavoite Serie A1:stä täyttyi – ”Olen odottanut kautta jo kauan”

Helmi Tulonen kuului viime kaudella Italian Serie A2:n parhaimpiin pelaajiin. Erinomaiset esitykset noteerattiin myös kovatasoisessa Serie A1:ssä, kun Tulonen sai täksi kaudeksi sopimuksen sarjan kärkijoukkueisiin lukeutuvasta Basket Le Mura Luccassa.

8.6.2022 15:10 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen pelasi vahvan kauden Italian Serie A2:ssa – ”Oma peli meni yllättävänkin hyvin”

Helmi Tulonen pelasi menneen kauden Italian Serie A2:ssa Carugaten joukkueessa. Tulonen johdatti joukkueensa aivan pudotuspelien kynnykselle, mutta Tulosen vahvoista otteista huolimatta Carugate sijoittui yhdeksänneksi.

4.6.2022 08:39 Suomalaiset ulkomailla

Annika Holopainen loisti Ranskassa – ”Pelillisesti tämä oli varmasti urani paras kausi”

Annika Holopainen pelasi menneen kauden Ranskan Ligue Feminine 2:n Montbrisonissa. Holopainen pelasi erittäin vahvan kauden, mutta samalla kauteen mahtui myös vaikeuksia.

Näytä lisää vastaavia