EM-kilpailut 1967 (osa 10): Suomi-Romania ja kisojen yhteenveto

9.10.2017 Kari Liimo olisi poissa kokoonpanosta ja peli alkaisi tavallista aikaisemmin (15.30), jotta joukkueet ehtisivät Helsinkiin seuraamaan loppuottelua sekä osallistumaan päättäjäisiin.

Ville Vainio oli EM-kisojen levypallokuningas, yhteensä 99 levypalloa yhdeksässä ottelussa.

Alkulohkossa Suomi oli voittanut Romanian 57-51 ja samaa tietenkin toivottiin myös kisojen viimeisenä päivänä. Kalevi Tuominen määräsi aloitusviisikkoon Vainion, Pilkevaaran, Karellin, Laannin ja Martti Liimon. Alun jälkeen ote siirtyi Romanialle, joka johtikin puoliajalla 41-33.

Toisella jaksolla Suomi kiri kapteeni Pilkevaaran johdolla ja pääsikin kahden pisteen päähän tilanteessa 55-53. Ei kuitenkaan lähemmäs, vaikka takaa-ajoa yritettiin koko kentän miesvartioinnilla. Loppulukemat olivat 71-64. Pelätty Ekehardt Jekely teki voittajien pisteistä 23. Suomen pelaajista Pertti Laanti teki 17, Teijo Finneman 14 ja Jorma Pilkevaara 10 pistettä.

Historian paras sijoitus – ”Suomi paras länsimaa”

Suomi oli siis lopulta vuoden 1967 EM-kisoissa kuudes ja samalla paras ”länsimaa”. Lehdissä puhuttiin Länsi-Euroopan mestaruudesta, sillä Euroopan mestaruuden vei Neuvostoliitto, hopeaa sai Tshekkoslovakia ja pronssia Puola. Bulgaria oli neljäs ja Romania viides. Suomen taakse jäivät mm. Israel, Italia, Espanja ja Kreikka.

Kisojen all-stars viisikkoon valittiin Espanjan Emiliano Rodriquez, Neuvostoliiton Anatoli Polivoda sekä Zurab Sakandelite, Puolan Mieczyslaw Lopatka sekä Jorma Pilkevaara. ”Pilkku” on edelleen ainoa vastaavan kunnian saanut suomalainen miespelaaja.

Kisojen pistekunkku oli Kreikan Georgios Kolokithas, jonka pistekeskiarvo oli 25,4. Kari Liimo teki 13,9 ja Jorma Pilkevaara 13,6 pistettä peliä kohden. Kisojen levyrikunkku oli Veikko ”Ville” Vainio, joka napsi irtopalloja 11 keskiarvolla (99). Kari Liimo oli tilaston kakkonen (95), vaikka pelasi yhden pelin vähemmän kuin Vainio. Suomi olikin kisojen kärkimaista paras levypalloissa.

Eniten heittoja laittoi suomalaisista ilmaan Kari Liimo (133). Tarkin heittäjä oli Jorma Pilkevaara (49 %). Euroopan mestari Neuvostoliitto heitti joukkueena tarkimmin ja upotti yli puolet (53 %) pelitilanneheitoistaan.

Suomi sai kisoissa 170 vapaaheittoa, joista upposi 102. Siinä tilastossa Suomi oli 60 % tarkkuudellaan selvästi heikoin kuuden kärkimaan joukossa.

Eniten pisteitä suomalaispelaajista teki Jorma Pilkevaara (122). Kari Liimo heitti 111, Pertti Laanti 96, Veikko Vainio 64, Lars Karell 63, Teijo Finneman 51, Martti Liimo 46, Kari Lahti 24, Jyrki Immonen 22, Kari Rönnholm 15 ja Olli Ahonen 2. Uolevi Manninen heitti kisoissa neljä kertaa, muttei ainoana pelaajana onnistunut korinteossa.

Valmentaja Kalevi Tuominen ei kauaa kisoja miettinyt vaan puhui jo päätöspäivänä uusista haasteista. ”Meksikon kisojen olympiakarsinta pelataan 22.5. – 5.6.1968 Sofiassa ja valmennus alkaa jo muutaman päivän kuluttua. Tulen valitsemaan ryhmään 22 pelaajaa”, summasi Tuominen. Hän myös patisti seuroja parempaan harjoitteluun. Salipulan vuoksi yleensä joukkueet harjoittelivat vain kahdesti viikossa puolitoista tuntia kerrallaan. ”Silloin on viisi päivää aikaa kuntoharjoitteluun”, muistutti Tuominen.

”Muistan kisoista sen hirvittävän paineen, joka monta kuukautta ennen meihin ja minuun kohdistui, koska olin sekä päävalmentaja että pääsihteeri”, sanoo Tuominen 50 vuotta kisojen jälkeen vain hiukan 90-vuotispäiviensä jälkeen.

Jo vuoden 1952 olympiakisoissa mukana ollut Robert Petersen jatkoi popcorn liiketoimiaan sekä Pantterien valmennusta. Hänen uransa suomalaisessa maajoukkuekoripalloilussa oli jatkuva vielä kolmella vuosikymmenellä.

EM-kisat olivat suomalaiselle koripalloperheelle iso ponnistus, hyvää suhdetoimintaa mutta myös pettymys. Yleisö ei löytänyt areenoille ennen kuin kotijoukkue oli voittanut muutaman pelin. Pari kertaa Jäähalli oli loppuunmyyty mutta taas finaalipäivänä oli tilaa vaikka kuinka.

Suomen ottelut EM-kisoissa 1967

Suomi - Hollanti                                    83-70

Suomi - Romania                                  67-51

Suomi - Puola                                        68-80

Suomi - Tshekkoslovakia                    54-49

Suomi - Espanja                                    76-69

Suomi - Jugoslavia                               59-68

Suomi - Belgia                                       82-62

Sijoitusottelut

Suomi – Israel                                        73-60

Suomi – Romania                                 64-71

Kuudes sija oli kaikkien aikojen paras ja samalla hyvä viesti olympiakomitean tukipäätöksiä tekeville. ”Mielestäni joukkue teki parempaa työtä kuin etukäteen oli syytä odottaa. Siksi pelaajia ja valmentajia on syytä kiittää”, summasi Pentti Salmi 50 vuotta sitten - laittamattomasti sanottu.

Vuoden 1967 EM-kisojen päiväkirjamaisesta kirjoitustyöstä vastasi Jouko Vuolle. Lähteinä käytetty: Teijo Finneman ja hänen leikekirjansa, Kalevi Tuominen, Pentti Salmi, Kari Limo, Ville Vainio, Pertti Laanti, sekä FIBA:n arkistot ja Basket.fi. 

 
1.9.2017 Maaottelu

Historiakatsaus: Suomen ensimmäiset kotikisat -67 olivat suursatsaus

Suomi sai historiansa ensimmäiset koripallon EM-kisat pelimenestyksen ja hyvin suhteiden ansiosta.

14.4.2018 09:00 Liittoa koskeva tiedote

EM-kotikisat oli vuoden 2017 paras kuluttajatapahtuma

Elämys Group vastaanotti parhaan kuluttajatapahtuman palkinnon Evento Awards -gaalassa.

18.1.2018 22:40 EM-kilpailut

”Me yhdessä!” – Susijengi, koripallon EM-kotikisat ja Lauri Markkanen keräsivät tunnustusta Suomen Urheilugaalassa

Suomalainen koripalloperhe sai rutkasti aihetta juhlaan torstai-iltana Suomen Urheilugaalassa, kun yhteisvoimin ja suurella sydämellä rakennetut EM-kotikisat nimettiin vuoden urheiluilmiöksi ja kotiyleisön hurmannut Susijengi vuoden joukkueeksi. Susijengin ja Chicago Bullsin Lauri Markkanen palkittiin vuoden nuorena urheilijana sekä vuoden läpimurtona.

15.1.2018 14:00 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat toivat Helsinkiin yli 40 miljoonaa euroa

Asiakastyytyväisyyskyselyissä huippuarvosanoja keränneet koripallon EM-kotikisat olivat menestys myös taloudellisia vaikuttavuuslukemia tarkasteltaessa. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) teettämän tutkimuksen mukaan EM-kisat toivat Helsinkiin 41,3 miljoonan euron suuruisen vaikutuksen.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

20.11.2017 Ajankohtainen

PostNord on Susijengin ylpeä kumppani: ”Tässä on ollut tekemisen meininkiä”

Susijengi ja sen pääyhteistyökumppani PostNord pyrkivät yhteistyössä jatkuvasti tilanteeseen, jossa molemmat voittavat. Yhteistyössä vallitseva hyvä tiimihenki on ollut avain hyviin tuloksiin molemmin puolin.

27.10.2017 12:00 Ajankohtainen

EM-kotikisojen asiakkaat: ”Tunnelma lähes täydellinen”

Helsingissä pelattujen koripallon EM-kotikisojen asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan kävijöistä peräti 99,2 prosenttia suosittelisi Susijengin ottelutapahtumaa ystävälleen. EM-kisaotteluiden tunnelma hipoi asiakkaiden mielestä täydellisyyttä. Asiakastyytyväisyyskyselyn toteutti Sport Business School Suomen Koripalloliiton toimeksiannosta.

5.10.2017 EM-kilpailut

EM-kilpailut 1967 (osa 8): Suomi-Belgia

Vuoden 1967 EM-kisoissa vain kahdelle lohkon parhaalle joukkueelle tarjottiin mahdollisuutta pelata mitaleista. Jugoslavialle kärsityn tappion jälkeen Suomen tilanne oli kahden tappion myötä tässä mielessä vaikea, muttei vielä mahdoton.

20.9.2017 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat kokosivat lähes 88.000 katsojaa

Viime sunnuntaina Istanbulissa päättyneiden koripallon EM-kilpailuiden katsojatilastot olivat suomalaisittain ilahduttavaa luettavaa. Helsingin EM-huumassa koettiin muun muassa kisojen korkein yleisömäärä. Kaikkiaan Susijengin EM-kotikisoja seurasi Hartwall Arenalla 87.806 katsojaa.

9.9.2017 21:30 Maaottelu

Italian heittoralli päihitti Susijengin, EM-kisat päätökseen Istanbulissa

Susijengin EM-taival sai päätöksensä Istanbulin yössä neljännesvälieriin, kun avausneljänneksellä tulikuumana heittänyt Italia karkasi 57-70 (29-48) -voittoon. Susijengi kiri italialaisten kahteenkymmeneen pisteeseen venyneen johdon kalkkiviivoilla vielä yhdeksään pisteeseen, mutta sen lähemmäksi Suomi ei yltänyt.

9.9.2017 11:45 Haastattelu

Rannikko & Koponen: ”Pitää tehdä Italian pelistä vaikeaa”

Ammattilaisuriensa aikana pitkän päivätyön Italiassa tehneet pitkäaikaiset Susijengi-takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen kertovat joukkueensa tekevän lauantaina kaikkensa saadakseen Italian pelaamisen mahdollisimman vaikeaksi. Ottelun voittaja etenee EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon, minne Suomi on viimeksi yltänyt 1967.

8.9.2017 14:50 EM-kilpailut

Susijengin jatkopelit alkavat – puolivälieräpaikan tiellä vanha, tuttu Italia

Helsingin EM-alkulohkossaan pelaamastaan viidestä ottelusta neljä voittanut Susijengi on asettunut Istanbuliin ja aloittaa EM-jatkosarjansa kohtaamalla lauantaisessa neljännesvälierässä Italian. Susijengi ja Italia ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana kohdanneet 11 kertaa, ja kohtaamisissa kymmenestä Italia on onnistunut vääntämään voiton.

8.9.2017 12:55 EM-kilpailut

Koponen ja Koivisto EM-alkusarjan tilastokärkinä, Markkanen kovaa valuuttaa

Kun vuoden 2017 EM-kisojen alkusarjan ottelut ovat muuttuneet osaksi koripallohistoriaa, löytyy kisojen tilastokärkien joukosta tukku suomalaisnimiä. Petteri Koponen jakaa kisojen syöttökuninkaan tittelin, Mikko Koivisto komeilee kisojen tarkimpana kolmen pisteen heittäjänä ja Lauri Markkanen on tehnyt tuhojaan piste- ja tehotilastoissa.

7.9.2017 18:13 Haastattelu

EM-kotikisojen pääsihteeri: ”Täydellisyyttä hipova kokonaisuus”

Satavuotista itsenäisyyttään juhlivan Suomen hullaannuttanut Susijengi suuntasi torstaina kohti EM-turnauksen pudotuspelejä, jotka pelataan Turkin Istanbulissa. Samanaikaisesti Helsingissä pelatun alkulohkovaiheen purkutöiden keskellä seisoo onnellinen mies; EM-kotikisojen pääsihteeri Ari Tammivaara tuntee ylpeyttä ja jakaa vuolaasti kiitosta.

7.9.2017 00:10 Maaottelu

Islanti piinasi pitkään, Susijengi voitolla Istanbuliin

Suomen EM-alkulohko Helsingissä päättyi voitokkaasti kahden maan joukkueiden ja fanien ottaessa mittaa toisistaan Hartwall Arenalla. Sitkeä Islanti piinasi Susijengiä pitkään, kunnes päätösneljänneksellä Suomi veti ohitse 83-79 (42-40) -voittoon Sasu Salinin johdolla. Suomen EM-pelit jatkuvat viikonloppuna neljännesvälierissä Italiaa vastaan Istanbulissa.

6.9.2017 13:35 EM-kilpailut

Susijengi ja Islanti mittelevät kentällä ja katsomossa Helsingin EM-alkulohkon päätöspelissä

Islannin urheiluhistorian toiset koripallon EM-kisat ovat sujuneet joukkueelta alakanttiin – neljä tappiota suurin numeroin. Susijengin apuvalmentaja Mikko Larkas kuitenkin varoittaa omiaan ylenkatsomasta keskiviikon vastustajaansa. Yli 2,000 maanmiehensä edessä pelaava Islanti pääsee otteluun paineitta ja janoaa suurta päänahkaa kisaisännästä.

5.9.2017 23:20 Maaottelu

Susijengin EM-jatkopaikka varmistui, Kreikka pysyi kanveesissa

Susijengi varmisti menolippunsa Istanbuliin EM-jatkosarjaan Hartwall Arenalla Suomen maajoukkuehistorian ennätysyleisön 12 327 katsojan edessä. Susijengi repi aikaisen johdon Petteri Koposen ilmiömäisellä pelillä Kreikasta, joka hiipi päätösneljänneksen aikana vielä neljän pisteen päähän, kunnes lopullisen niitin EM-kisojen kolmannelle voitolle 77-89 (33-45) löi ”Taikuri” Teemu Rannikko.

5.9.2017 Ajankohtainen

Susijengin katsojaennätys jälleen uusiksi

Suomen EM-kotikisojen ottelu Kreikkaa vastaan keräsi Hartwall Arenalle jälleen jättiyleisön, ja maajoukkueiden uusi katsojaennätys kirjataan nyt lukemiin 12 327.

4.9.2017 16:10 EM-kilpailut

Nuori Kreikka pelaa voimapalloa ja pyrkii lähelle koria

Jo kolmannen peräkkäisen trilleriottelun EM-kotikisayleisölle tarjonnut Susijengi jatkaa EM-alkulohkourakkaansa tiistain myöhäisillan derbyllä Kreikkaa vastaan. Kreikka murjoi kisa-avauksessaan Islannin, mutta on sittemmin taipunut niin Ranskalle kuin Sloveniallekin ja taistelee Suomea vastaan kynsin hampain mahdollisuudestaan edetä Istanbulin jatkopeleihin.

4.9.2017 00:15 Maaottelu

Uskomaton voitto! Susijengi nousi naruista, ulvoi toisella puoliajalla Puolan kumoon

Susijengi tarjosi jälleen EM-kotikisoissa kuin käsikirjoitetun jännitysnäytelmän, jossa tunneskaalat aaltoilivat edestakaisin epätoivosta riemunkiljahduksiin. Susijengi oli jo sillassa loppuunmyydyssä Helsinki Areenassa Puolaa vastaan, mutta nousi ällistyttävästi kahdesti jatkoajalle ja lopulta voittoon 90-87 (36-32, 66-66, 78-78) kenraali Petteri Koposen ja superlupaus Lauri Markkasen johdolla.

Näytä lisää vastaavia