18.8.2016 Suomen Koripallomuseo avaa näyttelyn Helsinkiin, Malmille, tiistaina 23.8. kello 10.00. Näyttelyssä esitellään suomalaisen koripalloilun Hall of Fame, maajoukkueiden historiaa, fanikulttuuria ja kolme vuosittain vaihtuvaa pääkaupunkilaisseuraa. Ensimmäisenä kautena kolme seuraa ovat: HNMKY, Honka ja MaSu.
Museo sijaitsee keskeisellä korispaikalla aivan kävelymatkan päässä Helmi Centeristä ja Malmin palloiluhallista, joten kauden mittaan vieraspaikkakuntalaistenkin joukkueiden on helppo tulla poikkeamaan pelien lomassa koripallopyhätössä.
- Tarkoituksemme on ollut luoda tiiviiseen tilaan monipuolinen lajia edustava näyttely, johon kehtaa korisihmiset tuoda ystäviäänkin. Näyttelyn ydinajatuksena on ollut tarinallisuuden esiintuonti, jonka toivon luovan kiinnostusta ja lajiymmärrystä vähemmän urheiluakin seuranneille ihmisille. Paikallisseurojen esiinnoston avulla pyrimme tarjoamaan vaihtuville seuroille aina mahdollisuuden kohottaa omaa lajikulttuuriaan ja jopa luoda seuratasolla syvemmin kiinnostusta omienkin juurien esiintuomiseen, kertoo museonjohtaja ja folkloristi Jari Toivonen.
Museon tiloissa tullaan kauden aikana näkemään erilaisia vieraita ja tapahtumia värikkäästi lajikulttuuria esitellen.
Avajaispäivän ohjelma:
- Kello 10.00 ovet avautuvat.
- Kello 13.00 pidetään lyhyt avajaisseremonia, jonka perään esitetään 1950- ja 1960-lukujen EM-kisoista ennen näkemätöntä kaitafilmimateriaalia (kesto n. 20min), jota on kommentoimassa filmit kuvannut lajilegenda Pentti Salmi.
- Kello 17.30 Hanno Möttölä kertoo uransa alusta, sekä millaista oli saavuttaa ensimmäisenä suomalaisena tarunhohtoinen NBA.
- Kello 18.00 Film-corner, jossa dokumenttielokuva: Varattu. Se kertoo 2007 NBA:han varatun Petteri Koposen silloisia tunnelmia mm. armeijan harmaissa. Elokuvan kesto n. 30 min.
Museo on avoinna arkisin klo 10-20 ja lauantaisin 10-16. Sisäänkäynti on Korispisteen kautta. Osoite: Malminkaari 9.
Avajaisviikon ohjelmatarjontaa löytyy Koripallomuseon Facebook-sivulta. Verkkosivuilla on tällä hetkellä teknisiä ongelmia: www.koripallomuseo.fi.
Tällä viikolla alkaa Koripallomuseon huipputärkeä "Kohtaamisia"-hanke, jossa Opetus- ja kulttuuriministeriön tuella vahvennetaan pahimmassa drop out-iässä olevien lasten/nuorten laji-/seuratietoutta ja -juuria.
Suomen Koripallomuseo aloittaa valtakunnallisen esinekeruun Opetus- ja kulttuuriministeriön hanketuella tarkoituksena tallentaa kokoelmiin suomalaista koripallokulttuuriperintöä tulevia sukupolviakin ajatellen. Koripallon alkuvuosikymmenten ja erityisesti menestysvuosikymmenen 1960-luvun esineluovuttajat ja muistotiedon omaavat alkavat kadota. Samalla katoaa merkittävä määrä esineistöä ja esineistöön/valokuviin liittyvää metadataa. Tämän kulttuuriperinnön tallentaminen on nyt ajankohtaista ja tärkeää.
Suomen Koripallomuseo on saanut Opetus- ja kulttuuriministeriöstä tuen hakemalleen hankkeelle, jonka avulla on tarkoitus mm. pyrkiä vaikuttamaan drop out-ilmiön vähentymiseen seuroissa. Hankkeen on tarkoitus kestää 2016-2017.
Kaudella 2023-24 Koripalloliiton sarjanhallinnan käyttöliittymiä on edelleen olemassa kaksi; tilastointia vaativat sarjat hallinnoidaan vanhemmassa FIBA Organizer -sarjanhallintaympäristössä. Kaikki muut sarjat hallinnoidaan jo tutuksi tulleessa eLSA-sarjanhallintajärjestelmässä.
Kevätkauden sarjailmoittautumiset on avattu eLSA-sarjanhallintajärjestelmässä, joka on käyttöliittymältään sama kuin eSCO-pöytäkirjasovellus. Järjestelmät helpottavat joukkueen yhteyshenkilön kauden aikaista otteluiden hallintaa. Ilmoittautuminen kevätsarjaan on mahdollista 4.12.2022 asti.
Kaudella 2022–23 Koripalloliiton sarjanhallinnan käyttöliittymiä on olemassa kaksi. Tilastointia vaativat sarjat hallinnoidaan edelleen tutussa FIBA Organizer -sarjanhallintaympäristössä. Kaikki muut sarjat siirtyvät uuteen sarjanhallintajärjestelmään, jonka käyttöliittymä seura-, joukkue- ja erotuomarikäyttäjille näkyy eLSA-nimisenä palveluna.
Alueelliset viranomiset ovat tehneet tai ovat tekemässä rajoituspäätöksiä, jotka vaikuttavat Suomen Koripalloliiton alaisten sarjojen otteluiden järjestämiseen. Näitä päätöksiä ovat tartuntatautilain 58 g mukaisesti joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävien sisätilojen sekä kuntosalien ja muiden vastaavien sisäliikuntatilojen sulkeminen viranomaisen määräämäksi ajaksi. Suljettavaksi määrättyjä tiloja voi kuitenkin käyttää vuonna 2004 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ja nuorten ohjattuun harrastustoimintaan sekä ammattiurheiluun.
Koripalloliiton alueiden kevään sarjoihin ilmoittautumiset on nyt avattu FIBA Organizer -sarjanhallinnassa. Kevään sarjailmoittautuminen on mahdollista 1.12.2021 asti. Läntisellä alueella pilotoidaan mikro- ja mini-ikäisten sekasarjoilla sekä nuorten aikuisten U22-harrastesarjoilla.
Digitaalinen ottelupöytäkirja eSCO tuli täksi kaudeksi korvaamaan paperiset pöytäkirjat kaikissa korissarjoissa. Huolimatta täysin vapaaehtoisesta käytöstä siirtymävaiheen aikana, peräti 97 prosentissa kauden otteluista on ollut jo käytössä uusi ottelupöytäkirja.
Koripalloliitto järjestää eSCO digitaalisen pöytäkirjan käyttökoulutusta kaikille joukkueille ja seuroille syksyn 2021 aikana. Varaa aika koulutukseen ja tule tutustumaan helppokäyttöiseen eSCO:on.
Koripalloliiton kaikkien alueiden nuorten ja aikuisten sarjat sekä nuorten valtakunnallisten sarjojen SM-karsinnat on avattu ilmoittautumiseen pelikaudelle 2021-22. Nuorten valtakunnallisten sarjojen ilmoittautumisten eräpäivä on 1.8.2021, alueelliset ilmoittautumispäivät vaihtelevat alueen mukaan.
Koripalloliiton liittohallitus on vallitsevasta Suomen koronavirusepidemiasta ja sen aiheuttamista rajoituksista johtuen tehnyt päätöksen päättää pelikaudet Koripalloliiton nuorten valtakunnallisissa sarjoissa sekä eteläisen ja läntisen alueen nuorten sarjoissa.
Suomen Koripalloliitto tavoittelee kilpailemisen jatkamista nuorten alueellisten sarjojen ja valtakunnallisten 16-19-vuotiaiden sarjojen osalta kevään aikana, mikäli yleinen tilanne sen mahdollistaa ja haluaa samalla myös kiittää seuroja turvallisen harjoitteluympäristön mahdollistamisesta. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on kuitenkin päättänyt, ettei 15-vuotiaiden SM-sarjana toimivaa Robert Petersen Cupia pelata keväällä, koska suurimmassa osassa Suomea ei päästäisi pelaamaan runkosarjaa vielä huhtikuussakaan. Muut nuorten valtakunnalliset sarjat pyritään vielä pelaamaan loppuun.
Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt vallitsevasta Suomen koronavirusepidemiasta johtuen pysäyttää Koripalloliiton sarjatoiminnan aikuisten alueellisten harrastesarjojen, seniorisarjojen ja Special Olympics -sarjojen osalta kokonaan.
Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt Nuorten pääsarjaryhmän esityksestä, että 14-vuotiaiden SM-sarjaa ja sen otteluita ei enää tänä keväänä pelata. Lisäksi liittohallitus päätti, että 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupissa ei pelata lopputurnauksia vaan pyritään pelaamaan kevään sarjan ottelut (Luokitteluvaihe II) sekä Final Four -turnaus. Koripalloliiton kilpailujaos on päättänyt, että Läntisen alueen nuorten aluefinaaleja ei pelata.
Useat sairaanhoitopiirit ovat suositelleet sisäliikuntatilojen sulkemisen jatkamista tammikuun loppupuolelle asti. Rajoitukset ja suositukset aiheuttavat jälleen joitain muutoksia kevään sarjaohjelmiin nuorten valtakunnallisten sarjojen sekä kaikkien alueiden sarjojen osalta. Otteluita tammikuulta siirretään pidemmälle kevääseen, jolloin otteluita voidaan pelata toukokuun loppuun asti kaikissa sarjoissa.
Useat sairaanhoitopiirit ovat suositelleet sisäliikuntatilojen sulkemisen jatkamista 10.1.2021 asti. Rajoitukset ja suositukset aiheuttavat joitain muutoksia kevään sarjaohjelmiin nuorten valtakunnallisten sarjojen sekä kaikkien alueiden sarjojen osalta.
Koripalloliiton kilpailujaos on päättänyt vallitsevasta Suomen koronavirusepidemiasta johtuen keskeyttää Koripalloliiton sarjatoiminnan koko Suomessa loppuvuodeksi nuorten ja aikuisten harrastetoiminnan osalta. Myös kaikkien nuorten valtakunnallisten sarjojen pelaaminen keskeytetään tiistaina 1.12.2020. Aikuisten huippu- ja kilpasarjat jatkuvat viranomaismääräysten mukaan eli tyhjille katsomoille niillä alueilla, joilla ei saa yleisöä ottaa ja rajoitusten mukaisesti jos viranomaiset sen sallivat.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä tiedotti 27.11.2020, että pääkaupunkiseudun nuorten harrastetoiminta keskeytetään. Olympiakomitea ja lajiliitot ovat sopineet yhdessä, että koronaviruksen leviämisalueilla kaikki sarja- ja harjoittelutoiminta aikuisten harrastetoiminnassa keskeytetään. Lasten ja nuorten harjoittelu sisätiloissa keskeytetään Uudellamaalla sekä jatkossa muiden leviämisvaiheen alueiden kaupunkien mahdollisesti tekemien linjausten mukaisesti.
Ilmoittautuminen alueiden niihin sarjoihin, joihin otetaan uusia joukkueita kevätkaudeksi, on alkanut. Syksyllä sarjaa pelannut joukkue ei ilmoittaudu uudelleen sarjaan, vain uudet joukkueet ilmoittautuvat sarjanhallinnan kautta.