Meral Bedretdin mukana mentoriohjelmassa

6.8.2021 13:37 Mentoriohjelma tukee koripalloilijoiden siirtymistä työelämään, ammatillista kehittymistä ja urasuunnittelua. Meral Bedretdin kertoo osallistumisestaan ohjelmaan.

Meral Bedretdin, mitä tiesit ja odotit mentoriohjelmalta etukäteen?

- En hirveästi tiennyt mentoriohjelmasta etukäteen, enkä siitä mitä mahdollisuuksia se avaa. Odotin, että sen kautta voisi saada jalkaa oven väliin työympäristössä näin vastavalmistuneena, niinpä koin sen potentiaalisena apuna sen hetken tilanteeseeni. Tarkkaa odotusta mentorointia kohtaan minulla ei siis ollut, joten ajattelin, että kokeillaan ja katsotaan. Olin nähnyt Vilma Kesäsen blogin omasta osallistumisestaan mentoriohjelmaan, joten se toimi yhtenä kimmokkeena ja ainakin se oli antanut hiukan ajatuksia, mitä ohjelma voisi tarkoittaa. Kun ensi kerran tapasin mentorini, avautuivat silmäni todella ja odotukset kohosivat pilviin.
 

Millainen prosessi sinun kohdallasi mentoriohjelma käytännössä oli?

- Viestittelimme sähköpostitse alkuun mentorini kanssa ja sovimme koronan takia etäyhteyden. Ensi tapaaminen jännitti itseäni, kuten myöhemmätkin, kun ei aina tiennyt, mitä seuraavaksi taas tehdään. Jännitin esittäytymistäkin, mutta mentori kannusti avaamaan itseäni ja olemaan oma itseni. Se oli startti koko prosessille ja loi luottamusta väillemme heti alkuun.

- Meillä oli tapaamiset kerran viikossa. Joka kerta käsiteltiin eri asioita, mm. työnhakuun liittyen ja peilasimme myös kiinnostukseni kohteita. Joka kerta sain tehtäviä, joita seuraavaksi kerraksi tuli tehdä: itsensä kuvailun näkökulmat, CV:n parantaminen, työhakemukset, jne. Opin, että olennaista on työnhaussa osata kertoa kahdessa ensimmäisessä lauseessa tärkeimmät asiat – tätäkin hiottiin, kuten työhaastatteluihin valmistautumista ylipäänsä.

- Teimme ja harjoittelimme niin isoja linjoja, mutta myös hioimme hyvinkin pieniä nyansseja. Yksi tapaaminen kesti noin tunnin, mutta välillä pidimme jopa lyhyempiäkin palavereja tilanteesta riippuen. Kestona se tuntui sopivalta, jolloin ei jääty jaarittelemaan, mutta käytiin tehokkaasti sen kerran teema läpi. Prosessi kesti kaikkiaan kohdallani toukokuusta heinäkuun alkuun, eli minulla mentorointi oli tehokas lyhyen aikavälin, mutta usean tapaamisen, prosessi. Tiedän, että joillekin sopivampi on pidempi aikaväli ja harvemmat tapaamiset, jolloin kyseessä on pitkäkestoinen kehitystyö. Itselläni tavoite oli löytää töitä ja siinä samalla oppia itsestäni ja työnhaun näkökulmista.

- Korostan, että mentoriohjelma vaatii sitoutumista osallistujalta. Jos sitoutumiseen ei ole valmis on se väärin mentoria kohtaan ja ohjelmalta ei voi saada irti sitä, mihin se kykenee. Olin itse hyvin motivoitunut tapaamisiin ja sovimme aluksi tapaamisiin liittyvät pelisäännöt, jotta odotukset ja tavoitteet kohtaavat – tätä suosittelen kaikille.
 

Mitä mentoriohjelma sinulle antoi?

- Mentoriohjelma antoi minulle itseluottamusta ja osaamista työnhakuun ja itsensä tehokkaaseen esittelyyn hissipuhemaisesti. Se antoi erinomaista opastusta myös itsetuntemukseen, kuka olen ja mitkä ovat vahvuuteni. Ohjelman kautta opin ymmärtämään verkostoitumisen merkitystä, kuinka huomioida toiset ja ottaa oppia ympäristöstä. Mentorini järjesti useita haastatteluja ja keskusteluja minulle, joiden avulla opin näkemään erilaisia työtehtäviä erilaisia taustoja omaavilla ihmisillä. Samalla tutustuin näihin ihmisiin.

- Aivan konkreettisesti ohjelma auttoi työnsaannissa, sillä aloitan elokuun puolivälissä uudessa työssä. Yhden haastattelun kautta sainkin vinkin tästä työpositiosta. Varmasti tulen hyödyntämään mentoriohjelmaa hyväkseni tulevaisuudessakin. Näen, että tulevaisuudessa se erityisesti toimii minulla verkostoitumisen tukena.

- Viimeiseksi on todettava, että sain mentorista itselleni elinikäisen ystävän.
 

Kenelle suosittelisit mentoriohjelmaan osallistumista?

- Suosittelisin ohjelmaa kaikille niille, jotka ovat opiskelemassa, vastavalmistuneille, mutta myös jo pidempään työelämässäkin oleille. Jokainen voi saada merkittävää apua kulloiseenkin tilanteeseensa mentoroinnilta. Mentoreita löytyy monenlaiseen tilanteeseen, joten ottakaa rohkeasti yhteyttä mentoriohjelmasta vastaavaan Jari Toivoseen!


 


Lisätietoja mentoriohjelmasta:

Jari Toivonen
040 5708078
jari.toivonen@koripallomuseo.fi

 
11.8.2022 09:10 Koripallomuseo

Alumnilisenssi on oiva tapa edistää suomalaista koriskulttuuria – Stay in the game!

Alumnilisenssi on matalan kynnyksen tapa tukea yhteisön toimintaa. 22 euroa kustantavan lisenssin tuotto tulee kokonaisuudessaan alumnitoiminnan ja mentoriohjelman kehittämisen hyväksi.

2.7.2022 11:43 Koripallomuseo

Koripallolehti Ribari 1/2022 on ilmestynyt ja ilmaiseksi luettavissa verkossa

Uusimmassa lehdessä mm. Leena Vestalan (nyk. Martin) haastattelu ja Lassi Tuovin ajatuksia niin valmentamisesta kuin elämästä, sekä Oppikoulucupien historiaa.

30.5.2022 12:39 Koripallomuseo

70 vuotta naiskorista Suomessa - tule mukaan tukemaan juhlavuoden kirjaprojektia!

Kirja toteutetaan sponsorien ja yksityislahjoittajien tuella. Koripallomuseon pienkeräykseen lahjoittamalla tuet kirjahankkeen toteutumista!

29.4.2022 08:51 Koripallomuseo

Korisalumnien yhteisötapaaminen 16.5. Helsingissä

Jo usean vuoden ajan ovat korisalumnit kokoontuneet alumnitoiminnan henkisen isän Robert Petersenin syntymäpäivänä 16.5. yhteen. Kaksi viimeistä koronavuotta on tavattu verkossa Basket&Popcorn-ohjelman parissa, mutta nyt on taas live-tapaamisen vuoro naiskoriksen juhlavuosi-teemalla!

19.4.2022 14:31 Koripallomuseo

Koripallomuseoyhdistyksen hallitukseen uusia henkilöitä

Yhdistyksen vuosikokouksessa 31.3. pienennettiin kymmenhenkinen hallitus kuuteen ja nimettiin kaksi uutta henkilöä hallitukseen.

25.3.2022 10:20 Koripallomuseo

Koripallomuseota ei perusteta Forssaan

Forssan kaupungin valtuustoaloitteen perusteella päätettiin selvittää Koripallomuseon toiminnan käynnistäminen Forssaan. Selvitystyön perusteella päädyttiin tulokseen, että Koripallomuseolla ei ole taloudellisia edellytyksiä toimia Forssassa.

21.3.2022 07:53 Koripallomuseo

Kutsu: Koripallomuseoyhdistyksen vuosikokous to 31.3. klo 17.00 Urheilumuseolla tai etäyhteydellä

Sääntömääräiseen vuosikokoukseen ovat tervetulleita kaikki uudet ja vanhat yhdistyksen jäsenet, joilla jäsenmaksu on suoritettuna.

4.2.2022 13:47 Koripallomuseo

Koripallomuseolle rahoitus Naisten koripallohistorian tallentamis -hankkeelle

Toukokuussa tulee kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun Suomen naisten maajoukkue koottiin ensi kertaa yhteen ja edessä oli pelit vuoden 1952 EM-kisoissa Moskovassa. Juhlavuonna Opetus- ja kulttuuriministeriön tuella kerätään esineistöä, valokuvia ja haastatteluja.

13.1.2022 10:59 Koripallomuseo

Koripallomuseoyhdistys etsii kehittämishaluisia osaajia hallitukseen ja työryhmiin

Vuonna 2021 Koripallomuseoyhdistyksen hallitus käynnisti strategiatyön, jonka myötä uudistuminen ja kehittyminen entistä vaikuttavammaksi ja osallistavammaksi toimijaksi koripallokulttuurin ytimessä on alkanut. Nyt muodostettu ehdollepanotoimikunta etsii mukaan uusia ihmisiä tuomaan oman panoksensa suomalaisen lajikulttuurin avuksi ja vaikuttamaan siten lajin niin historian arvostukseen kuin nykyhetkeen sekä tulevaankin.

14.12.2021 09:58 Koripallomuseo

Koripallo - 130 vuotta! -webinaari tiistaina 21.12. klo 21-22.15

Ohjelmassa on neljä mielenkiintoista puheenvuoroa koripallosta hyvin eri näkökulmista, jotka katsovat menneeseen, nykyhetkeen ja tulevaankin.

29.11.2021 13:50 Koripallomuseo

Vuoden Korisalumnit palkittiin Gaalassa

Vuoden 2021 Korisalumnit Jari Raitanen ja Satu Saarteinen ovat olleet alusta asti kehittämässä alumnitoimintaa Suomeen.

21.11.2021 13:58 Koripallomuseo

Korislehti Ribari 2/2021 julkaistu

Korisalumnien toteuttama lehti on julkaistu verkossa ja tuhannen kappaleen painoksena. Sisältönä on taas rautaisannos koripalloa monesta eri näkökulmasta.

13.11.2021 20:05 Koripallomuseo

Juhlavassa Gaalassa Hall of Fame täydentyi kuudella lajilegendalla

Hilton Strand kokosi lauantai-iltana koripalloalumnit yhteen juhlimaan ja kunnioittamaan Hall of Fame 2021-ikäluokkaa.

3.11.2021 16:52 Koripallomuseo

Koripallomuseo Forssaan? -piennäyttely avautuu perjantaina

Perjantaina 5.11. kello 14.00 avautuu Forssan Citymarketissa piennäyttely, jossa on esillä niin maajoukkueiden kuin forssalaisen koripalloilun historiaa.

29.10.2021 11:26 Koripallomuseo

Koripallon Alumnigaala lähestyy - viikko ilmoittautumisaikaa

Koko korisväkeä yhdistävä rento ja välitön tapahtuma järjestetään Helsingissä Hilton Strandissa lauantaina 13.11. kello 18–23.

14.10.2021 06:37 Koripallomuseo

Koripallomuseo Forssaan?

Forssan kaupunki ja Koripallomuseoyhdistys selvittävät Koripallomuseon syntyedellytyksiä Forssaan yhteistyössä Koripalloliiton ja Urheilumuseon kanssa. Hankkeelle avataan piennäyttely Forssan Citymarketiin.

17.9.2021 08:36 Koripallomuseo

Koripallon Alumnigaalaa juhlitaan 13.11. Hilton Strandissa

Syyskuulta marraskuulle koronatilanteen takia siirtynyt Gaala kokoaa korisihmiset yhteiseen illanviettoon, jossa mm. julkistetaan Hall of Fame 2021.

20.8.2021 13:36 Koripallomuseo

Koripallomuseotyöstä hopeinen ansiomerkki Jari Toivoselle

Lähes kaksitoista vuotta Koripallomuseon työtehtävissä mukana ollut ja toimintaa kehittänyt Jari Toivonen palkittiin Koripalloliiton hopeisella ansiomerkillä.

28.7.2021 09:03 Koripallomuseo

Koripallon Alumnigaalan ajankohta muuttuu koronatilanteen takia

Alumnigaala (alkuperäinen ajankohta 4.9.) joudutaan siirtämään vallitsevan ja heikentyneen koronatilanteen takia.

24.6.2021 13:37 Koripallomuseo

Koripallomuseoyhdistyksen hallitus nimetty ja jäseneksi liittyminen

Koripallomuseoyhdistys ry:n vuosikokous pidettiin 15.6. ja sen jälkeen hallitus on jo järjestäytynyt.

Näytä lisää vastaavia