Susiladies kohtaa Ranskan ja Liettuan 14 pelaajan kokoonpanolla ensi viikon EM-karsintaikkunassa

18.11.2022 11:31 Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on valinnut 14 pelaajaa ensi viikolla pelattavaan EM-karsintaikkunaan, jossa Suomi kohtaa ensin Ranskan vieraissa torstaina 24.11. ja sitten Liettuan kotonaan sunnuntaina 27.11.

Awak Kuier tähdittää Susiladiesin EM-karsintakokoonpanoa. Kuva: Ville Vuorinen.

Kyseessä on vuonna 2023 pelattavien EM-kisojen karsintojen toinen ikkuna. EM-kisat pelataan kesällä 2023 Sloveniassa ja Israelissa. Kymmenestä lohkosta jokainen ensimmäiseksi sijoittunut etenee EM-kisoihin, minkä lisäksi neljä toiseksi parasta joukkuetta saavat myös kisapaikan.

Kisaemännät Israel ja Slovenia saavat automaattisesti kisapaikat. Mikäli Israel tai Slovenia sijoittuvat 16 parhaan maan joukkoon karsinnoissa, niin kisoihin etenee seuraavaksi parhaiten sijoittunut lohkokakkonen.

Suomen B-lohkossa ykkösenä on Ukraina (2 voittoa/0 tappiota), toisena Ranska (1/1), kolmantena Liettua (1/1) ja neljäntenä Suomi (0/2).

– Ranska on koripallomaana kaikissa tyttöikäluokissa jatkuvasti mitaleilla. Joukkue on nyt muutosvaiheessa, mutta siitä huolimatta heiltä löytyy kokoa ja urheilullisuutta. Liettualla on sama juttu, että heilläkin löytyy kokoa aivan hemmetisti. Mutta niin alkaa löytymään meiltäkin, Salminen hymyilee.

”Materiaali on laaja”

Susiladiesin kiistaton tähtinimi on EuroCupissa hurjaa jälkeä tehnyt – toisen kautensa WNBA:ssa kesällä pelannut – Awak Kuier (Reyer, Italia), jonka lisäksi kokoa edustavat muun muassa Sofia Pelander (KP Brno), Elsa Lemmilä (Tapiolan Honka) ja Annika Holopainen (Arask, Espanja).

Takakentän taitureihin lukeutuvat Linda-Lotta Lehtoranta (Peli-Karhut), Korisliigan lokakuun pelaajaksi valittu Elina Aarnisalo (HBA-Märsky), Kati Ollilainen (HBA-Märsky) ja Sara Bejedi (Florida State, Yhdysvallat).

Heittovoimaa joukkueeseen tuovat Bundesliigassa hurjia pistelukemia mättänyt Anissa Pounds (Nördlingen, Saksa), hänen joukkuetoverinsa Elina Koskimies (Nördlingen, Saksa) sekä Veera Pirttinen (Bembibre, Espanja). Urheilullisia laitureita taas edustavat Magdalene Agyei (Torpan Pojat), Silja Viita (Forssan Alku) ja Henna Sandvik (Indiana, Yhdysvallat).

– Olemme päässeet siihen tilanteeseen, että tästä ikkunasta ulkopuolelle jää Euroopan hyviä sarjoja pelaavia hyviä pelaajia odottamaan seuraavaa kertaa. Materiaali on laaja. Se on todella ilahduttavaa, Salminen kommentoi.

Susiladies kokoontuu yhteen virallisesti maanantaina 21.11.


Susiladiesin otteluaikataulu, EM-karsintaikkuna, marraskuu 2022

  • To 24.11. klo 21:30 Ranska – Susiladies, Arena Saint-Etienne, Ranska
  • Su 27.11. klo 15:00 Susiladies – Liettua, Urhea-halli, Helsinki

Susiladies, EM-karsinnat, marraskuu 2022

Sukunimi Etunimi Syntymävuosi Pituus Seura
Aarnisalo Elina 2005 177 Helsinki Basketball Academy
Agyei Magdalene 1999 177 Torpan Pojat
Bejedi Sara 2000 166 Florida State University (NCAA)
Holopainen Annika 1993 186 Araski (ESP)
Koskimies Elina 1996 180 Nördlingen (GER)
Kuier Awak 2001 195 Reyer (ITA)
Lehtoranta Linda-Lotta 1991 178 Peli-Karhut
Lemmilä Elsa 2005 197 Tapiolan Honka
Ollilainen Kati 2003 173 Helsinki Basketball Academy
Pelander Sofia 1992 190 KP Brno (CZE)
Pirttinen Veera 1997 180 Bembibre (ESP)
Pounds Anissa 1992 174 Nördlingen (GER)
Sandvik Henna 2003 183 University of Indiana (NCAA)
Viita Silja 2001 185 Forssan Alku
  • Päävalmentaja Pekka Salminen
  • Valmentaja Niko Hellman
  • Valmentaja Mirka Dettmann
  • Valmentaja Jari Nykänen
  • Fysioterapeutti Niklas Hamnström
  • Fysioterapeutti Lilli Nikander
  • Lääkäri Lauri Alanko
  • Joukkueenjohtaja Ulla Karlsson
  • Joukkueenjohtaja Piia Kettunen

Susiladies jatkaa EM-karsintoja marraskuussa! Joukkue esiintyy Awak Kuierin johdolla kotiyleisölle Urhea-hallissa sunnuntaina 27. marraskuuta, kun vastaan asettuu Liettua. Lippukauppa käy kuumana, varmista paikkasi katsomossa ja tule ulvomaan Susiladies voittoon. Liput >>

 
25.11.2022 00:10 Susiladies

EM-hopeamitalisti Ranska päihitti mainiosti taistelleen Susiladiesin Saint-Étiennessa

Marraskuun 2022 EM-karsintaikkunan ensimmäisessä ottelussa Susiladies hävisi Ranskalle, joka esitteli erinomaista hyökkäyspään pelaamistaan 103-77 (47-31) -voitolla Saint-Étiennessa pelatussa ottelussa 4 042 katsojan edessä. Susiladiesin 17-vuotias Elina Aarnisalo oli kovassa vireessä hallitsevaa EM-hopeamitalistia vastaan 24 pisteellä ja kuudella syötöllä.

24.11.2022 10:56 Susiladies

Susiladies on valinnut kokoonpanonsa EM-karsintaotteluun Ranskaa vastaan

Susiladies pelaa tänään klo 21:30 Suomen aikaa EM-karsintaottelun Ranskaa vastaan. Päävalmentaja Pekka Salminen on nimennyt 12 pelaajan kokoonpanonsa otteluun.

24.11.2022 09:46 Susiladies

Niko Hellman: ”Ranskan hyökkäyspelaaminen oli MM-kisoissa terävintä kärkeä”

Susiladiesin EM-karsintaikkunan ensimmäinen vastustaja on Ranska, joka on tuskin ehtinyt sulatella syys-lokakuussa pelattuja MM-kisoja. Susiladiesin valmentaja Niko Hellman käy lävitse Ranskan vahvuudet ja avainpelaajat, sekä Suomen iskupaikat.

23.11.2022 18:17 Susiladies

Linda-Lotta Lehtoranta Ranska-ottelun kynnyksellä: ”Edessä on varmasti kova peli”

Linda-Lotta Lehtoranta, 31, on Susiladiesin kokenein pelaaja, joka on kasvanut vuosien varrella hiljaisesta ensikertalaisesta parketin kapellimestariksi. Lehtoranta kuvailee Susiladiesin torstain EM-karsintavastustaja Ranskaa kookkaaksi ja urheilulliseksi joukkueeksi.

22.11.2022 11:36 Susiladies

Ranskan kahteen edellisvuoteen sisältyy EM-hopea ja olympiapronssi

Susiladiesin EM-karsintaikkunan ensimmäinen vastustaja Ranska on EM-kisojen hallitseva hopeamitalisti, jonka lähivuosiin mahtuu myös pronssi Tokion olympialaisista 2020. Syksyllä pelatuissa MM-kisoissa Ranska taas sijoittui seitsemänneksi.

21.11.2022 10:19 Susiladies

Susiladiesin EM-karsintalohkon kärjessä Ukraina – vastassa yhden voiton Ranska ja Liettua

Israelin ja Slovenian emännöimien vuoden 2023 naisten EM-kisojen karsintojen toinen ikkuna pelataan tällä viikolla. Edellisestä EM-karsintaikkunasta on jo vuosi, joten on aika palauttaa mieleen, mitä viime marraskuussa tapahtui.

21.11.2022 08:40 Susiladies

Ebba Pekonen nostettu Susiladiesin kokoonpanoon

Susiladiesin 14 pelaajan EM-karsintakokoonpanossa on tapahtunut muutos, kun Ebba Pekonen, 21, on liittynyt joukkueen vahvuuteen. Aiemmin kokoonpanoon nimetty, Florida Statessa yliopistokoripalloa, pelaava Sara Bejedi, 22, ei tule osallistumaan tähän EM-karsintaikkunaan.

26.9.2022 08:44 Susiladies

Susiladies 23 ehdokkaan voimin kohti marraskuun EM-karsintaikkunaa

Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen valmennusjohtoineen on nimennyt 23 pelaajan maajoukkueringin, josta valitaan noin 14 pelaajaa marraskuun EM-karsintaikkunaan. Susiladies kohtaa torstaina 24.11. Ranskan vieraissa ja sunnuntaina 27.11. Liettuan kotikentällään Urhea-hallissa, Helsingissä.

14.11.2021 19:40 Susiladies

Ukraina kesti Susiladiesin loppukirin Urhea-hallin painekattilassa

Susiladies kärsi niukan tappion EM-karsinnoissa täyteen pakatussa Urhea-hallissa Ukrainalle loppunumeroin 71-77 (31-40). Ukrainalaiset kykenivät pitämään johtoasemansa loppuun saakka, vaikka Susiladies kiri hurjasti Anissa Poundsin johdolla.

14.11.2021 08:32 Susiladies

Susiladiesin kokoonpano valittu Ukraina-otteluun, Rokkanen kehiin

Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on nimennyt kahdentoista pelaajan kokoonpanonsa tänään klo 17:00 Urhea-hallissa pelattavaan EM-karsintaotteluun Ukrainaa vastaan. Sara Rokkanen on nostettu uutena pelaajana kokoonpanoon.

13.11.2021 14:26 Susiladies

Ukraina on koonnut liikkuvia isoja ja heittovoimaa Iagupovan ympärille

Susiladiesin huominen EM-karsintavastustaja Ukraina on muuttunut ison kalustonsa suhteen edellisestä kohtaamisesta. Ukrainan isot ovat liikkuvampia, mutta peli pyörii edelleen tähtipelaaja Alina Iagupovan ympärillä.

12.11.2021 16:48 Susiladies

Ukrainan ykköspelaaja Alina Iagupova on kaksinkertainen Euroliigan MVP

Sunnuntaina Susiladiesin EM-karsinnoissa Urhea-hallissa kohtaavan Ukrainan tähtipelaaja on Alina Iagupova, joka on voittanut kaksi edellistä Euroliigan arvokkaimman pelaajan palkintoa (MVP) turkkilaisen Fenerbahcen riveissä.

12.11.2021 09:05 EM-karsinnat

Ukraina kaatoi Ranskan, Iagupova ja Filevych johtotähtinä

EM-karsintojen B-lohkon toisessa ottelussa Ukraina kaatoi kotikentällään Ranskan 90-71 (54-37). Alina Iagupova ja Krystyna Filevych heittivät kaksistaan 60 pistettä ukrainalaisille.

11.11.2021 21:52 Susiladies

Susiladiesille tappio EM-karsinta-avauksessa – Liettua kymmenen pistettä parempi

Susiladiesin EM-karsintataival kohti vuoden 2023 EM-kisoja alkoi tappiolla, kun Liettua oli Suomea parempi Kėdainiaissa numeroin 69-59 (35-24). Susiladies pelaa seuraavan ottelunsa jo sunnuntaina, kotikentällään Urhea-hallissa Ukrainaa vastaan.

11.11.2021 09:39 Susiladies

Susiladiesin tusina valittu Liettua-otteluun, Lemmilä debytanttina

Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on nimennyt kokoonpanonsa tänään klo 19:00 pelattavaan EM-karsintaotteluun Liettuaa vastaan. Elsa Lemmilä kärkkyy ottelussa debyyttiään naisten maajoukkueessa.

10.11.2021 14:35 Susiladies

Vasta 15-vuotias Justė Jocytė on yksi mysteeri-Liettuan syömähampaista

Susiladiesin torstai-illan EM-karsintavastustaja Liettua on vielä suuri mysteeri uuden valmentajansa Rimantas Grigariksen myötä. Yksi asia on kuitenkin varma: Liettuan riveissä on yksi Euroopan huippulupauksista, vielä 15-vuotias Justė Jocytė.

9.11.2021 13:44 Susiladies

Susiladiesin kolmostykki Elina Koskimies: ”Hieno kuulla, että uusi kotipesä on täyttymässä kovaa vauhtia”

Susiladiesin tarkka-ampuja Elina Koskimies on mielissään, että EM-karsintojen sunnuntaisen Ukraina-ottelun lipunmyynti käy kuumana. Basket.fi-haastattelussa Koskimies käy lävitse fiiliksiä EM-karsintaikkunasta, jossa joukkue pääsee vihdoin pelaamaan kotiyleisönsä eteen.

8.11.2021 12:09 Susiladies

Susiladiesin kokoontunut yhteen EM-karsintojen kynnyksellä – kookas Liettua ja tuttu Ukraina edessä

Susiladies kokoontui tänään virallisesti yhteen Helsingin Urhea-halliin täydellä 14 pelaajan kokoonpanollaan. Edessä on EM-karsintojen ensimmäinen ikkuna, jossa Suomi kohtaa vieraissa Liettuan torstaina ja kotonaan Ukrainan sunnuntaina.

3.11.2021 12:24 Susiladies

Susiladiesin EM-karsintojen tähtäimenä on Israelissa ja Sloveniassa pidettävät kisat 2023

Susiladies aloittaa EM-karsintaottelunsa ensi viikolla, kun Suomi matkustaa pelaamaan vierasottelun Liettuassa torstaina ja saa kotikentällään Urhea-hallissa vastaansa Ukrainan sunnuntaina 14.11. Tavoitteena on EM-kisat 2023, jotka pidetään Israelissa ja Sloveniassa.

1.11.2021 12:17 Susiladies

Susiladiesin EM-karsintaikkunaan nimetty 14 pelaajaa

Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on valinnut 14 pelaajaa marraskuussa pelattavaan EM-karsintaikkunaan. Kesällä 2023 pelattavien EM-kisojen karsinnat käynnistyvät vierasottelulla Liettuaa vastaan 11.11. ja kotiottelulla 14.11. Alina Iagupovan tähdittämää Ukrainaa vastaan.

Näytä lisää vastaavia