Kesäsen huippuotteet eivät riittäneet finaalipaikkaan Islannissa

14.4.2019 23:36 Vilma Kesäsen KR joutui taipumaan runkosarjan voittaja Valurille tiukan taistelun jälkeen Islannin liigan välierissä. Anissa Poundsin kausi Espanjan Liga Femenina 2:ssa päättyi putoamiseen.

Vilma Kesäsen vahva kausi päättyi karvaaseen tappioon. (Kuva: Ville Vuorinen)

KR lähti viikon otteluihin 0-2-tappioasemasta, mutta pystyi hakemaan vieraskentältä 87-85 (38-40)-voiton. Kesänen oli 23 pisteellä joukkueensa ykköstykki. Tilastot karttuivat myös kahdella levypallolla ja neljällä syötöllä.
Ottelutilastot

Sunnuntai-iltana nähtiin taas tiukka kamppailu voitosta, kun KR nousi päätösneljänneksellä taistelemaan voitosta, mutta joutui lopulta taipumaan 81-84 (36-43). Kesänen oli jälleen pisteykkönen 24 pinnalla ja hän auttoi joukkuetta myös viidellä levypallolla ja kahdella syötöllä. Valur eteni finaaliin otteluvoitoin 3-1.

- Harmittaa kyllä tosi paljon, koska olimme vielä ihan lopussakin niin lähellä. Ja tietysti nyt pyörii vain mielessä kaikki ne tilanteet pelistä, mitkä olisivat voineet kääntää pelin. Tähän loppui nyt kausi ja täytyy sanoa, että laitoimme runkosarjan voittajan ja ihan ylivoimaisen ennakkosuosikin tosi koville. Kaikki odottivat, että häviäisimme suoraan kolmessa matsissa ja 30 pinnaa, mutta jokainen peli oli loppuun saakka tiukka. Olen todella ylpeä meidän joukkueesta, ja kun vähän hengähtää, niin teimme hienon kauden, Kesänen totesi ottelun jälkeen.

Kesänen tilastoi kauden aikana keskiarvoikseen 9,7 pistettä, 2,1 levypalloa ja 2,2 syöttöä lähes 29 minuutin peliajalla.
Ottelutilastot

Espanjassa Anniina Äijäsen Sedis Basquetin välieräpaikka ratkeaa kolmannessa ja ratkaisevassa ottelussa, kun kahden ottelun jälkeen tilanne on 1-1. Sedis voitti ensimmäisen puolivälierän Gipuzkoaa vastaan 84-73 (43-40). Äijäsen tilastot karttuivat kahdella levypallolla.
Ottelutilastot

Gipuzkoa tasasi puntit toisessa ottelussa 62-56 (36-26)-voitolla. Äijänen tilastoi neljä pistettä, levypallon ja syötön. Otteluvoitot ovat 1-1 ja välieriin menijä ratkeaa kolmannessa ottelussa Sedisin kotikentällä.
Ottelutilastot

Anissa Pounds pelasi vahvan kauden Espanjassa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Espanjan Liga Femenina 2:ssa Poundsin Maristas Coruna taipui Barcelonan vieraana 56-72 (27-36). Poundsin tilastokirjoihin merkittiin kahdeksan pistettä ja yksi levypalloa. Maristas Coruna sijoittui lohkossaan sijalle 13 ja se tiesi samalla sitä, että Maristas Coruna putosi sarjasta.

Ensimmäistä kauttaan ulkomailla ammattilaisena pelannut Pounds oli koko kauden Maristas Corunan kantavia voimia tilastoiden reilun 28 minuutin peliajalla keskiarvoikseen 11,7 pistettä, 3,4 levypalloa, 1,8 syöttöä ja 1,5 riistoa.
Ottelutilastot

 
22.1.2024 13:12 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalo ja Anissa Pounds heittivät kovat pisteet voitoissa

Elina Aarnisalo ja Anissa Pounds johdattivat Susiladies-pelaajien laajaa rintamaa Euroopan korisparketeilla. Sara Rokkanen kirjautti niin ikään hienon pistemäärän ja Helmi Tulonen auttoi joukkueensa tärkeään voittoon Italiassa.

18.1.2024 10:03 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin Venezia eteni EuroCupin puolivälieriin

Reyer Venezian mestaruusjahti EuroCupissa jatkuu, kun Awak Kuier oli johdattamassa joukkuetta puolivälieriin. Lotta-Maj Lahtisen Sedis Basquetin taival kuitenkin päättyi.

15.1.2024 11:51 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier ja Elina Aarnisalo voittojen takuunaisina

Awak Kuier ja Elina Aarnisalo olivat isoissa rooleissa joukkueidensa jatkaessa tappioitta sarjoissaan. Sofia Pelander teki kovaa jälkeä Ruotsissa ja Anissa Pounds oli joukkueensa pisteykkönen Saksassa.

11.1.2024 09:51 Suomalaiset ulkomailla

EuroCupin neljännesvälierät käynnistyivät - Kuierille voitto, Lahtiselle tappio

EuroCupin neljännesvälierät käynnistyivät keskiviikkoiltana. Awak Kuierin Reyer Venezia otti tiukan otteen jatkopaikasta, kun Lotta-Maj Lahtisen Sedis Basquet taipui omassa ottelussaan. Saksassa Roosa Lehtorannan taistelu cupin voitosta jatkuu.

8.1.2024 09:53 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin Venezia eteni Italian cupin finaaliturnaukseen

Awak Kuier aloitti vuotensa selvittämällä tiensä Italian cupin Final Four -lopputurnaukseen. Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol sinetöi Espanjassa paikkansa cup-turnauksessa. Saksassa Elina Koskimies ja Roosa Lehtoranta saivat vuodelleen vahvan startin.

31.12.2023 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Kuierin Reyer Venezia venytti voittoputken uudelle kymmenluvulle – Poundsille ja Äijäselle kauden ennätyspisteet

Awak Kuierin Reyer Venezia on pelannut alkukauden tappioitta ja lähtee uuteen vuoteen 20 ottelun voittoputkessa. Espanjassa Anniina Äijänen auttoi joukkueensa cup-huipentumaan ja Saksassa Anissa Pounds lopetti vuotensa komeasti.

24.12.2023 15:20 Suomalaiset ulkomailla

Aarnisalo ja Kuier jouluun tappioitta

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelen ja Awak Kuierin Reyer Venezia pääsivät joulupöydän ääreen tappioitta kotimaan sarjoissaan.

21.12.2023 23:01 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier ja Lotta-Maj Lahtinen jatkavat EuroCupissa

EuroCupin ensimmäinen pudotuspelikierros saatiin päätökseen torstaina ja suomalaispelaajien osalta Awak Kuierin ja Lotta-Maj Lahtisen pelit jatkuvat.

18.12.2023 06:53 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tuloselle kauden ennätyspisteet – Sofia Pelanderille komea tupla-tupla

Helmi Tulonen ylsi toistamiseen tällä kaudella 23 saldoon Italian liigassa, mutta se ei riittänyt joukkueelle voittoon. Sofia Pelander johdatti tupla-tuplallaan Norrköpingin voittoon Ruotsin liigan suomalaiskohtaamisessa ja Espanjassa Susiladiesin pelaajat pääsivät tuulettamaan voittoja.

15.12.2023 11:26 Suomalaiset ulkomailla

Susiladies-pelaajilla vahva aloitus EuroCupin pudotuspeleissä

Awak Kuierin, Lotta-Maj Lahtisen ja Elina Aarnisalon joukkueet nappasivat voitot EuroCupin pudotuspelien avausotteluissa.

14.12.2023 16:50 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalo ammentanut oppia ammattilaiskentillä

Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.

11.12.2023 09:01 Suomalaiset ulkomailla

Linda-Lotta Lehtoranta palasi kentille - Awak Kuier kuritti entistä seuraansa

Linda-Lotta Lehtoranta teki paluun tositoimiin pienen tauon jälkeen ja Italiassa Awak Kuier kuritti entistä seuraansa Venezian jatkaessa voittojen tiellä.

9.12.2023 07:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi loukkaantumisen jälkeen vahvempana takaisin

Lotta-Maj Lahtisen oli määrä tehdä debyyttinsä ammattilaiskentillä jo viime kaudella, mutta paha loukkaantuminen juuri kauden alkua siirsi suunnitelmia vuodella. Täksi kaudeksi Lahtinen palasi tositoimiin täydessä kunnossa ja teki sopimuksen espanjalaisen EuroCup-joukkue AE Sedis Basquetin kanssa.

4.12.2023 12:01 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier loisti Serie A1:n kärkiottelussa

Awak Kuier oli pelipäällä, kun hän johdatti Reyer Venezian 22 pisteellään voittoon Italian Serie A1:n kärkiottelussa. Anissa Pounds pääsi nautiskelemaan suomalaiskohtaamisen voitosta Saksassa ja Sofia Pelander sai komean tupla-tuplan Ruotsissa.

1.12.2023 09:49 Suomalaiset ulkomailla

EuroCupissa saatiin lohkovaihe päätökseen - kolme Susiladies-pelaajaa pudotuspeleihin

EuroCupin alkulohko saatiin päätökseen tällä viikolla. Pudotuspeleissä suomalaispelaajista nähdään Awak Kuier, Lotta-Maj Lahtinen sekä Elina Aarnisalo.

27.11.2023 11:46 Suomalaiset ulkomailla

Koskimies tuuletti Saksan suomalaiskohtaamisen voittoa – Aarnisalo loisti Belgiassa

Elina Koskimies pääsi kuittailemaan suomalaishengessä, kun Keltern kaatoi Roosa Lehtorannan Angels Nördlingenin Saksassa. Elina Aarnisalo säkenöi Belgian liigan kärkiottelussa ja Sofia Pelander dominoi koria Ruotsissa.

24.11.2023 09:21 Suomalaiset ulkomailla

Kuierin ja Lahtisen joukkueet varmistivat jatkopaikan EuroCupissa

Awak Kuierin Reyer Venezia ja Lotta-Maj Lahtisen Sedis Basquet varmistivat paikkansa EuroCupin pudotuspeleissä nappaamalla voitot. Elina Koskimies ja Linda-Lotta Lehtoranta juhlivat myös voittoa.

20.11.2023 10:14 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier ja Helmi Tulonen loistivat Italiassa

Awak Kuier ja Helmi Tulonen palasivat vahvasti maajoukkuetauon jälkeen tositoimiin seurajoukkueissaan. Lotta-Maj Lahtinen ja Sara Rokkanen esiintyivät myös edukseen.

14.11.2023 13:51 Pääjuttu

Jussi Laakso Saksan Bundesliigan Crailsheimin päävalmentajaksi

Korisliigan hallitseva vuoden valmentaja, viime keväänä Helsinki Seagullsin Suomen mestariksi valmentanut riihimäkeläislähtöinen Jussi Laakso, 47, on allekirjoittanut loppukauden kestävän päävalmentajasopimuksen Saksan Bundesliigaa pelaavan Crailsheim Merlinsin kanssa. Sopimus on Laakson ensimmäinen valmentajapesti Suomen ulkopuolella.

6.11.2023 23:30 Suomalaiset ulkomailla

Suomalaispelaajien joukkueet hyvässä iskussa Saksassa

Susiladies-pelaajat osoittivat Euroopan parketeilla olevansa valmiita tuleviin EM-karsintaotteluihin. Saksan Bundesliigassa suomalaispelaajien joukkueet ovat hienosti voittotaistelussa ja Tshekissä Sara Rokkanen heitti 25 pistettä.

Näytä lisää vastaavia