Muistoja uralta:
"Lähtökohta koripallon aloitukselle oli se, että olin hyvin urheilullisesta perheestä. Isä oli yleisurheilija ja kuului Helsingin Kisa-Tovereihin ja kuuluin seuraan jo hyvin nuoresta alkaen. HKT oli perustettu vuotta myöhemmin kun itse synnyin ja oli työläisurheiluseura, jonka jäsenistö koostui työläiskaupunginosista (Sörnäinen, Vallila, Kallio). Vallilan työväentalolla oli seuran toimisto, joka oli tuohon aikaan harvinaista. Samassa talossa oli myös jumppasali, jonne HKT pisti myös koripallotelineet. Sali oli pieni, mutta loi kuitenkin puitteet koripallon harrastamiselle. Tätä kautta ajauduin koripallon harrastamiseen vuosien 1940-luvun alussa, jonka ohella harrastin myös yleisurheilua. HKT:n lisäksi myös Kallion Yhteiskoululla, jota kävin, oli myös vahvaa koripallotoimintaa noihin aikoihin.
Sota-aika oli sikäli koripallolle otollista aikaa, kun raavaat miehet olivat rintamalla, niin nuoret pääsivät lajiin sisälle. Sota-aikana koripallo olikin erityisesti nuorten poikien laji. Tuohon aikaan koripallo pääsi myös veikkauslajiksi. Ottelut olivat monesti jopa dramaattisia, kun ilmahyökkäyspommituksia tuli ja kesken ottelua sireenien soidessa paettiin Tennispalatsien pommisuojaan. Kun hälytys oli ohi, mentiin jatkamaan ottelua. Ottelun alkamisesta saattoi tästä syystä kulua jopa viisikin tuntia ennen kuin peli saatiin päätökseen.
Armeijan jälkeen aloin aika pian valmentamaan junioreita. Vuonna 1949 pelattiin ensimmäisen kerran A-nuorten Suomen mestaruudesta. Olin joukkueen valmentaja ja voitimme mestaruuden. Tästä innostuin erityisesti valmennuksesta. Helge Nygren oli ollut HKT:n miesten joukkueen valmentaja ja kokoava voima jäi pois, niin silloin minua kai pyydettiin hoitamaan valmennusta. Miesten valmentajaksi siirryttyäni jäi oma pelaamiseni.
Pelimatkoja taitettiin 1950- ja 60-luvuilla hyvinkin eri tavoin. Kotkaan mentiin kerran kuljetusyrittäjän kuorma-auton lavan kopissa matkustaen. Porin reissulle taas kahdella henkilöautolla, joista toinen pyörähti tien lumivalliin ja pelaajat tulivat pelipaikalle hiukan myöhässä taksilla. Ketään ei onneksi ollut sattunut pahemmin.
Tuomariurani alkoi jo 1940-luvulla, josta lähtien puhalsin noin 350 miesten pääsarjaottelua. Tilastothan ovat luotettavia vasta vuodesta 1952 alkaen. Tuohon aikaan piiri pieni pyöri, eli kaikki tekivät kaikkea. Ne, jotka pelasivat, tuomitsivat myös mestaruussarjaa. Tuohon aikaan oli monitoimimiehiä, jotka pelasivat, valmensivat ja vihelsivät samaa sarjaa; esim. Arvo Jantunen, Erkki Hiltunen ja Kallu Tuominen.
Muistan kuinka vihelsin oman viimeisen SM-sarjaotteluni Pantterit-KTP. Vihelsin jonkin tilanteen siten, että KTP:n Mika Arola suivaantui tuomiosta. Hän tuli pelin jälkeen haukkumaan minua ja sanoi, että jo olisi sinun aika lopettaa. Vastasin hänelle, että sinäkin heitit yhden heiton alta ohi, eli olisiko sinunkin aikasi lopettaa? Jatkoin, että nyt kun sanoit, niin minä lopetan tähän. Mika hiukan hiljeni tästä, ja olemmekin monet kerrat nauraneet tätä tapausta yhdessä."