EM-kilpailut 1967: Suomi-Jugoslavia (osa 7)

4.10.2017 11:20 Siitä keskiviikosta 4.10.1967 tuli päivä, jota ei ole kaikilta osin mukava muistella. Katsomoväkivalta ja riehuminen olivat aika lailla uutta, eikä eturintamassa ole hyvä olla. Vaan kaikkeen Suomessakin pystytään, jos sikseen tulee. Mitä siis oikein tapahtui?

Romania oli voittanut Jugoslavian 75-73, joten odotettavissa olisi kuuma kamppailu, sillä Jugoslavian koripallosanastossa ei nimittäin tunneta ilmaisua häviö. Senkin oli voitettava peli päästäkseen pelaamaan mitaleista.

Ja näinhän siinä kävi: ”Jugoslavian pitkät pelaajat pakottivat Suomen heittämään kaukaa ja kun osoite ei ollut aivan entisen mallinen, oli seurauksena Suomen toinen tappio koripalloilun EM-kisoissa. Jugoslavian nykäisy tapahtui ensi jakson viimeisellä minuutilla ja piste-etumatka säilyi Suomen vimmatusta yrityksestä huolimatta.”

Ottelu päättyi Jugoslavian voittoon 68-59 (29-22).

Peli kuitenkin muistetaan tapahtumasta, joka alkoi kun taululla olivat Jugoslavian johtolukemat 61-53 ja aikaa oli jäljellä minuutti 45 sekuntia. Valmennusjohdon oli pakko aloittaa tappioasemassa virhepeli, jossa palloa yritettiin saada pois vastustajalta kaikin keinoin. Olli Ahonen teki työtä käskettyä mutta sai toisen tahallisen virheen ja joutui ulos kentältä – niin kuin sen ajan säännöt edellyttivät.

Sylkykupiksi joutunut unkarilainen erotuomari Ervin Kassai toimi siis sääntöjen mukaan vaan ei täpötäyden jäähallin yleisön mielestä! Ja sitten kentälle lensi vaikka mitä; ensisijaisesti kolikoita, painavia ja teräviä, mutta myös avaimia ja jopa mustepulloja. Jugoslavian Simonovic sai kolikosta silmäkulmaansa sellaisen ventin, että tie vei pukusuojaan neulottavaksi.

Peli jouduttiin keskeyttämään ja sitä päästiin jatkamaan vasta reilun vartin jälkeen. FIBA:n pääsihteeri William Jones oli jo aiemmin sanonut jäähallin tunnelmasta, että se on kuin Etelä-Amerikassa. Nyt hän sanoi, että jos tilanne ei heti rauhoitu, lopetetaan peli ja Suomi suljetaan kisoista. Kuuluttaja Seppo Kairaneva, pelaajat, hallin valvojat - kaikki - yrittivät rauhoittaa katsomoa mutta kauan se kesti.

Jo ennen peliä myös itä-länsi vastakkainasettelu nousi esiin. Tuntui kovin isolta asialta että ottelun tuomitsisi kaksi itäblokin tuomaria eli Kassain lisäksi Itä-Saksan Leubert. ”Luulisi Jugoslavian valmentajan Zeravican olevan tyytyväinen”, ilakoitiin pelin alla.

Peli saatiin lopulta pelattua eivätkä tilastot taiston tauottua kovin paljon kiinnostaneet. Jorma Pilkevaara ja Kari Liimo tekivät 16 pistettä mieheen ja osoittivat taas kerran, että kuuluvat ehdottomasti maanosan parhaimmistoon. Kalevi Tuominen oli jälleen kerran hiukan vaihtanut aloitusviisikkoa. Nyt Pilkevaaran, Liimon, Vainion ja Laannin rinnalle oli nostettu Jyrki Immonen

Lehdet kiehuivat pelin jälkeen Kassain ”kummallisesta tulkinnasta, jossa Ahonen ajettiin jo toisesta virheestä ulos”. Tuomaritoimintaa arvioitiin monessa artikkelissa tarkasti, eikä huomiotta jäänyt, että Suomi sai ottelussa vain 12 vapaaheittoa kun Jugoslavialle niitä annettiin 34.

Myös yleisöä pidettiin asiantuntevana vaikka käytöstä moitittiinkin asiattomaksi, ehkä. Ei ollut yleisö aivan ajan tasalla mutta eivät kyllä olleet lehdetkään, eikä kukaan varmaan silloin ihan täysin oivaltanut, että vastassa oli edellisten kisojen hopeamitalisti sekä pelaajat kuten Cvetkovic, Raznatovic, Cocic ja Skansi. Heistä kaikista voisi kirjoittaa kirjan.

Yleisöä Jugoslavia-pelissä riitti. Maksaneita saapui Nordenskiöldinkadulle 9869, joten potentiaalisia kolikonheittäjiä oli hallissa reilusti yli 10 000. Taas oli tehty suomalaisen koripallon yleisöennätys. Kotikentällä ja -yleisöllä onkin ollut merkitystä sillä vuosina 1947 – 1967 järjestettiin 10 EM-kisat ja vain kerran (Turkki 1959) järjestävä maa oli jäänyt ilman mitalia.

Pelin jälkeen kovaan paikkaan joutunut Olli Ahonen kuskattiin Urheiluruudun haastatteluun. Lehdistöpäällikkö Tom Hynninen oli ajan tasalla. Kalevi Tuomisen housut eivät meinanneet pysyä ylhäällä, sen verran kentälle lentäneitä kolikoita oli taskuun kertynyt.

 
11.10.2017 Maaottelu

EM-kilpailut 1977 ja tie sinne Suomen karsintojen kautta

Kymmenen vuotta vuoden 1967 EM-kisojen jälkeen pelattiin taas Helsingissä. Toukokuussa Helsingin messukeskuksessa oteltiin kiivas karsintaturnaus, jossa Suomi voitti kahdeksasta pelistä viisi ja varmisti kisapaikkansa EM-lopputurnaukseen, joka pelattiin syyskuussa Belgiassa. Kaikkiaan mestaruudesta kamppaili tuolloin 12 joukkuetta.

9.10.2017 EM-kilpailut

EM-kilpailut 1967 (osa 10): Suomi-Romania ja kisojen yhteenveto

Kari Liimo olisi poissa kokoonpanosta ja peli alkaisi tavallista aikaisemmin (15.30), jotta joukkueet ehtisivät Helsinkiin seuraamaan loppuottelua sekä osallistumaan päättäjäisiin.

7.10.2017 EM-kilpailut

EM-kisat 1967 (osa 9): Suomi-Israel

Belgia-pelin jälkeen Suomen joukkue matkasi siis Tampereelle, jossa vastassa oli yhden välipäivän jälkeen Israel. Yhä edelleen puhutti Olavi Ahosen ulosajo mutta sävy oli jo hiukan muuttumassa. Alettiin ymmärtää, että koripallosäännöt ovat vaikeat lajia ymmärtäville, mutta ensi kertaa peliä seuraavalle yksityiskohtien oivaltaminen oli mahdotonta.

5.10.2017 EM-kilpailut

EM-kilpailut 1967 (osa 8): Suomi-Belgia

Vuoden 1967 EM-kisoissa vain kahdelle lohkon parhaalle joukkueelle tarjottiin mahdollisuutta pelata mitaleista. Jugoslavialle kärsityn tappion jälkeen Suomen tilanne oli kahden tappion myötä tässä mielessä vaikea, muttei vielä mahdoton.

3.10.2017 07:30 EM-kilpailut

Koripallon EM-kisat 1967 (osa 6): Suomi-Espanja

Lepopäivä oli vietetty ja vastassa 3.10.1967 Espanja, josta välipäivän lehtijutut kovin varoittivat. Kalevi Tuominen oli pohtinut, olisiko myös välipäivänä maanantaina kuitenkin pitänyt harjoitella, mutta pelaajat Pertti Laannin johdolla sanoivat menevänsä mieluummin vasta tiistaiaamuna herättelemään kroppaa.

1.10.2017 EM-kilpailut

EM-kisat 1967 (osa 5): Suomi-Tsekkoslovakia

Puola-tappio oli nollattu ja Suomi oli valmis uuteen haasteeseen. Neljännen pelin jälkeen olisi tarjolla lepopäivä, joten bensaa ei tarvitsisi säästää – vaikkei moiseen paljon mahdollisuuksia ollut aiemminkaan.

30.9.2017 14:00 EM-kilpailut

EM-kilpailut 1967: Suomi-Puola (osa 4)

Peli päivässä, ei kuitenkaan sentään kaksi parhaassa, mutta kolmas peli kolmeen päivään joka tapauksessa, kun Suomen vastustajaksi lauantai-iltana asettui Puola.

29.9.2017 EM-kilpailut

EM-kilpailut 1967: Suomi – Romania (osa 3)

Vuoden 1967 EM-kisojen toinen pelipäivä 29.9.1967 alkoi iloisissa tunnelmissa. Ankaraa kritiikkiä ennen kisoja suoltaneissa sanomalehdissä oltiin avausvoittoon tyytyväisiä, mutta jo toisessa tai viimeistään kolmannessa kappaleessa muistettiin mainita, että Hollanti oli Helsingin lohkon heikoin joukkue. Päivän vastus Romania olisi sen sijaan ihan muuta.

28.9.2017 08:00 EM-kilpailut

Koripallon EM-kisat 1967 Helsingissä ja Tampereella: Osat 1 & 2.

Vuoden 1967 EM-kisat saatiin järjestää oivalliseen aikaan, olihan takana hieno jakso: vuoden 1964 olympiakarsinnat kesäkuussa Genevessä, pääsy olympiakisoihin Tokioon ja hyvät pelit siellä, toki myös seuraavan vuoden EM-kisat.

5.9.2017 Maaottelu

Historiakatsaus: Jatkopelit varmistivat Suomelle historiallisen sijoituksen

Suomi sijoittui 1967 kotikisojen alkulohkossaan kolmanneksi ja matkasi jatkopeleihin Tampereelle. Siellä ratkottiin pelit sijoista 5-8.

4.9.2017 Maaottelu

Historiakatsaus: 1967 EM-kisojen alkusarjan pelit tarjoilivat voitonhuumaa, kirveleviä tappioita ja riehuvia katsojia

Suomi napsi tärkeitä päänahkoja 1967 kotikisojen alkulohkossa. Yllättävä käänne nähtiin pelissä Jugoslaviaa vastaan.

1.9.2017 Maaottelu

Historiakatsaus: Suomen ensimmäiset kotikisat -67 olivat suursatsaus

Suomi sai historiansa ensimmäiset koripallon EM-kisat pelimenestyksen ja hyvin suhteiden ansiosta.

26.11.2022 20:30 Koripallomuseo

Koriksen Hall of Fame täydentyi viidellä lajilegendalla

Koripallomuseon järjestämä Alumnigaala 2022 vietettiin lauantaina Hilton Kalastajatorpalla. Hienossa tapahtumassa Hall of Fame -kunniagalleria sai viisi uutta jäsentä.

3.11.2022 11:00 Koripallomuseo

Koripallon Alumnigaalaa juhlitaan 26.11. Hilton Kalastajatorpalla - ilmoittaudu mukaan

Alumnigaala kokoaa korisihmiset yhteiseen illanviettoon, jossa mm. julkistetaan Hall of Fame 2022. Tule viettämään ikimuistoinen ilta loistavassa seurassa upean korisaiheisen ohjelman ympärillä.

3.11.2022 11:00 Koripallomuseo

Kohti unelmien naiskorista -seminaari Urhea-hallissa 27.11. – ilmoittaudu nyt

Naisten maajoukkue viettää juhlavuotta, kun ensimmäisestä maaottelusta tuli kesällä kuluneeksi 70 vuotta. Nyt on aika kerätä ihmiset tärkeän asian äärelle, kun Koripallomuseo järjestää naiskorisseminaarin. Seminaarin jälkeen käynnistyy Susiladiesin EM-karsintaottelu Liettuaa vastaan.

19.9.2022 08:10 Susijengi

Susijengin päihittänyt Espanja juhlii Euroopan mestaruutta, Susijengi EM-kisojen 7. sijalle

Susijengin EM-puolivälierissä kukistanut Espanja seppelöitiin Euroopan mestarina myöhään sunnuntai-iltana, kun joukkue päihitti EM-finaalissa Ranskan 88–76 (47–37). Pronssiottelussa Saksa nujersi Puolan, joka jäi puolestaan alkulohkossa Susijengin jalkoihin. Susijengi sijoittui EM-kisoissa lopulta seitsemänneksi, joka on kaikkien aikojen toiseksi korkein suomalaissijoitus.

18.9.2022 14:24 Susijengi

Puola nimetty vuoden 2025 EM-kisojen neljänneksi isännäksi

Suomen, Kyproksen ja Latvian kumppani vuoden 2025 koripallon EM-kisojen neljäntenä isäntämaana on valittu. FIBA Euroopan hallitus vahvisti lauantaina, että kisojen neljännen alkulohkon isäntämaaksi on nimetty Puola, jonka maajoukkue pelaa paraikaa EM-mitalipeleissä ensimmäistä kertaa 51 vuoteen.

16.9.2022 09:33 Susijengi

Elä uudelleen ikimuistoinen susikesä 2022!

Lauri Markkasen paluu maajoukkuepaitaan, Shawn Huffin ja Petteri Koposen viimeinen susikesä, Miro Littlen debyytti. Lassi Tuovin paikka uutena päävalmentajana. Neljä perättäistä MM-karsintavoittoa, ikimuistoinen EM-alkulohko Prahassa ja riemukas neljännesvälierävoitto Berliinissä. Elä ikimuistoinen susikesä 2022 kuvin, tekstein ja videopätkin uudelleen!

15.9.2022 12:57 Susijengi

Päävalmentaja Lassi Tuovi: ”Joukkue kasvoi ja oppi läpi kesän”

Vuoden 2022 EM-kisat huipentuvat tulevana viikonloppuna, kun Saksa, Ranska, Espanja ja yllätysjoukkue Puola jakavat himoitut EM-mitalit keskenään. Suomi-koriksen historiaa puolivälieräpaikallaan tehnyt Susijengi sai tuoreen päävalmentajansa Lassi Tuovin mukaan merkittävää pääomaa pitkästä, yhtenäisestä ja monivaiheisesta maajoukkuekesästä.

13.9.2022 21:28 Susijengi

Susijengi kynnen päässä mitalipelipaikasta, Espanja kiilasi rutiinilla ohi

Susijengin paikka miesten koripallohistorian ensimmäisissä EM-mitalipeleissä oli omissa käsissä. Susijengi vei tiistain puolivälierän avauspuoliskolla Espanjaa mielin määrin, mutta joutui toisella puoliskolla myöntämään Hernangomezin veljesten johtaman ja puolustuksensa intensiteettiä parantaneen Espanjan paremmakseen 100–90 (43–52).

Näytä lisää vastaavia